lauantai 14. syyskuuta 2019

S Ei pidä pelata vastustajan laatimilla säännöillä

Tästä pääsemmekin todelliseen opetukseen: ei pidä pelata vastustajan laatimilla säännöillä. Jos lähtökohta on se, että kansallismieliset tarvitsevat näkemyksilleen ja teoilleen vastapuolen hyväksynnän, hanskat voi lyödä naulaan saman tien; tällaisista asetelmista emme ikinä tule saamaan aikaan pienintäkään myönteistä muutosta. Suvaitsevaisten lätkimät natsileimat kannattaa yksinkertaisesti jättää omaan arvoonsa, sillä sellainen lyödään automaattisesti jokaiseen, joka uskaltaa esittää heitä kohtaan vähäisintäkään kritiikkiä. Jos kansallismielinen puolue tahtoo menestyä, sen pitää unohtaa anteeksipyytely ja maanpettureille kumartelu ja jatkaa omalla linjallaan vastustajan pöyristymisistä huolimatta, kuten Perussuomalaiset on tehnyt. 

[Näin oli lausuttu 15.4.2019 eli vuoden 2019 eduskuntavaalien tulosten juuri tultua selville Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa Olli Virtasen kirjoittamassa kolumnissa Sininen uni.]

[PS. Jos ihminen on osa löllösuvaitsevaisleiriä (en itse viitsi yleensä käyttää leimakirvestä "suvakit"), niin hän Varustelekasta voi saada ostettua itselleen pakan Hitler-kortteja. Niitä on sitten kiva jaella tutuille ja tuntemattomille.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti