sunnuntai 22. syyskuuta 2019

S Yhteiskunnallinen näkemys ei ole tiedettä

Myös maahanmuuttotukija Erna Bodström ottaa haastattelussa kantaa siihen, ettei työllistyneitä turvapaikanhakijoita tulisi palauttaa, vaikka laki niin sanookin. Olettaisin, että vastaavaa ”yhteiskunnallista vaikuttamista” tapahtuu muillakin aloilla.

Kun tutkija astuu näkemyksineen julkisuuteen politiikan tontille, hänestä tulee tietyssä mielessä ”poliitikko”. Niin saa ilman muuta tehdä, se on jokaisen oikeus, mutta myös vastaanoton tulee olla sen mukainen. Professorin yhteiskunnallinen näkemys ei ole tiedettä vaan mielipide.

Jokaisella on mielipiteitä, eikä niiden ääneen sanomatta jättäminen pyyhi mielipiteitä pois. Mutta jos asiantuntijan tuottama tieto toistuvasti tukee hänen omia, edustamansa puolueen tai vaikka etujärjestön pyrkimyksiä, herää perusteltu epäily uskottavuudesta.

[Ivan Puopolo 29.6.2019 MTV:n sivuilla julkaistussa julkaistussa kolumnissaan Tutkijaan tulee suhtautua kuin poliitikkoon, jos tutkija käyttäytyy kuin poliitikko]

5 kommenttia:

  1. On oikeasti järjetöntä, että töissä käyviä palautetaan lähtömaihin, sillä he ovat jo kotoutumassa ja ovat osa yhteiskuntaa sekä maksavat veroja, eivät ole mitään elättejä ja sosiaaliturvan hyväksikäyttäjiä kuten maahanmuuttokriittiseti ajattelevat sanovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harva maahanmuuttokriittinen sanonee, että kaikki pakolaisaseman saaneet ovat elättejä.

      Poista
    2. Anonyymi7/6/20 11:59

      Kun katsoin eduskunnan kyselytunteja ennen korona-aikaa, niin kovasti teidän puheenjohtajanne korosti, että maahanmuuttajilla tulotaso on huonompi kuin muulla väestöllä, mutta hänellä ei ollut mitään tilastoa asiasta esittää, saatikka muutosehdotusta asiasta. Toivoisin, kun Halla-Aho seuraavan kerran puhuu asiasta, niin hänellä olisi jotain konkreettista esittää muutokseksi asiaan, eikä vaan mölistä.

      Poista
    3. Maahanmuuttajista huomattava osa lienee nk. humanitaarisia maahanmuuttajia. Voisi kuvitella, että näillä ei keskimäärin ole hankittuna kovin paljoa koulutusta. Ja sitä paitsi kuvittelisin, että sosiaalivaltio ei kovin paljoa houkuttelisi korkean osaamisen työvoimaa.

      Poista
  2. Anonyymi7/6/20 21:13

    Itse asiassa maahanmuutostamme on suurin osa työperäistä tai mahdollisesti tultu opiskelemaan. Maahanmuuttajista noin. 30 000 henkilöä, vain 2 700 oli oleskeluluvan saajia, mikäli on uskomista Hesarin artikkeliin: "Mistä Suomeen kohdistuva maahanmuutto kostuu? HS selvitti, keitä viime vuonna tulleet yli 30 000 ihmistä ovat.

    Maahanmuuttajia oli vuonna 2018 31 720 ihmistä. Turvapaikan saaneita oli heistä 2 740 ihmistä.

    Maahanmuuton lisäksi EU-kansalaisten rekisteröintejä, eli yli kolme kuukautta Suomessa 8 749 ihmistä. Oleskelulupia myönnettiin 66 381 kertaa eli yli 90 vuorokautta oleskeleville, joista perhesysitä 40 % ja työsyistä 35%, joskus nämä luvut sekoitetaan maahanmuuttoon. Suurin ryhmä näissä venäläiset.

    Juttu on majksumuurin takana, mutta tässä kuitenkin linkki: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006038220.html

    VastaaPoista