Miksi en silti ole huolissani, kuten Tohtori Outolempi -elokuvasta muunneltu tekstin otsikko antaa ymmärtää? Ensinnäkin on ilmeistä, että vaikka moni yksityinen ihminen saattaa pilata elämänsä kohtuuttomalla pelaamisella, someriehunnalla tai pornoriippuvuudella, kokonaiset kansakunnat eivät moiseen kykene. Aina on nouseva sosiaalisia traditioita, joissa virtuaalitekniikoita ja parannettua todellisuutta hyljeksitään siinä määrin, että lastenkasvatus ja perinteinen sosiaalisuus jatkavat humaanien ja valistuneiden kansalaisten tuottamista. Halvat kopiot eivät voi kelvata kaikille. Monessa perheessä on jo esimerkiksi luotu luontevia ja toimivia sääntöjä teknologian liikakäyttöä rajoittamaan. Moni entinen (ja nykyinenkin) Googlen ja Facebookin työntekijä on toivonut juuri tätä perheen sisällä tapahtuvaa lasten netinkäytön ja pelaamisen kontrollointia. Myös kouluissa ja ohjatuissa harrastuksissa rajoitetaan lasten kännykänkäyttöä.
Vaarat ovat toki tässäkin ilmeisiä: vapauksia rajoittavat traditiot voivat vaivihkaa sortua fundamentalismiin. Ehkä virtuaalihoukutuksia välttelevät yksilöt ja ryhmät eristäytyvät muusta maailmasta ja omaksuvat omia jyrkkiä käyttäytymissääntöjään. Ehkä digipelottelu pysäyttää valistusaatteen. Tämä taantumuksen riski on kuitenkin alituinen, eikä se ole kiinni teknologisesta kehityksestä. Koskaan ei voi olla varma, millaisia ei-toivottuja seurauksia milläkin traditiolla on. Uskonnollinen fundamentalismi kun käyttää hyväkseen samoja ihmismielen ominaisuuksia kuin viihdeteknologiakin.
Optimismia puoltaa se, että netin haittoja vastaan on jo alettu luoda sovelluksia. Käytännössä ne on kehitetty tekemään ajankäytöstämme järkevämpää (vaikka toistaiseksi ne lähinnä vasta kontrolloivat sovellusten aukioloa, eivätkä ne ole kovin suosittuja nuorten keskuudessa). Lisäksi on arvovaltaisia puheenvuoroja siitä, että sosiaalisen median tilit kannattaa sulkea. Facebookin ja Googlen laskentaohjelmien kehittäjät ovat huomanneet, että ohjelmat voivat kehittyä liian taitaviksi mielenkiinnon vangitsijoiksi. Lisäsyy optimismiin tulee valtion ja valtioliittojen tasolta. Monet maat etenkin Euroopassa yrittävät EU:n voimin suitsia teknologiafirmoja. Valtioiden asettamat uhkasakot toki kalpenevat yhtiöiden keräämien voittojen rinnalla, mutta jo se, että valtiot ovat tiedostaneet ongelmia, on syy olla panikoimatta. Kännykän sormeilu ei kenties ole yhtä nautinnollista iltapuhdetta kuin puulusikan kaivertaminen päreen valossa, mutta luurilta saa ainakin nopeasti tiedon, että maailmanloppu siirtyi taas muutamalla vuodella eteenpäin – vai siirtyiköhän sittenkään...
[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon blogissa 30.10.2018 julkaistussa merkinnässä Kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan älylaitteita.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti