En ole koskaan tuntenut vetoa poliittiseen valtaan. Tunnen epäluuloa niitä kohtaan, jotka erityisen kiihkeästi tavoittelevat asemia, joissa pääsevät päättämään muiden asioista. Johtotehtävät tuovat mukanaan suuren vastuun, enkä ymmärrä miksi joku haluaa vapaaehtoisesti sellaisen harteilleen. Valta ei sovi juuri kenellekään, ja parhaat hallitsijat astuvat yleensä paikalleen vastentahtoisesti, tuskallisen tietoisina siitä ettei muista tarjokkaista ole näin vaativaa tehtävää hoitamaan.
Ani harva kykenee vastustamaan kiusausta käyttää valtaansa omaisuutensa kartuttamiseen tai kärsimiensä loukkausten kostamiseen. Jos itse saisin absoluuttisen vallan, moni tässäkin kirjassa mainittu kohtaisi loppunsa salaisen poliisin kellarin betonilattialla luoti takaraivossaan, käytyään sitä ennen läpi asianmukaisen käsittelyn sähköšokkeineen ja kynsien irti repimisineen. Tämä ei suinkaan johdu siitä, että valta jotenkin ”turmelisi” ihmisen. Eihän valta ole toimiva subjekti vaan tyhjiö, jonka ihminen täyttää omalla vajavaisuudellaan ja pahantahtoisuudellaan. Ja mitä suurempi valta on, sitä helpommin ja kärjistyneemmässä muodossa hänen vikansa tulevat esiin.
[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen Marginalia-blogissaan 23.4.2017 julkaisemassaan merkinnässä Kirjallisuudesta ja politiikasta]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti