sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Miksi nämä ihmiset ovat vähätelleet Otanmäen murhaa?! {S}

Pääministeri Sipilä mainitsi Asema-aukiota koskevassa ulostulossaan myös Otanmäen ryöstömurhan, joka järkytti kaikista fanaattisimpia punavihreitä toimittajia. ”SE ON IHAN ERI ASIA”, nämä henkilöt mylvivät ja yrittivät kaikin voimin häivyttää Otanmäen murhan merkitystä. Otanmäellä turvapaikanhakijoiden murhaama Arto Mikkonen ei saanut kuvaansa tai nimeänsä lehteen. Yksikään päättäjä ei esittänyt asiaan liittyen ensimmäistäkään konkreettista toimenpidettä, kajaanilaisia ja maahanmuuttokriittisiä ihmisiä lukuunottamatta. Arto Mikkosen muistotilaisuudesta ei tehty kaiholla kirjoitettuja uutisia, eikä yksikään päättäjä todennut kyseisen murhatyön koskevan koko suomalaista yhteiskuntaa. Oikeusministeri Lindström pahoitteli epäonnistunutta kotouttamista, Ylen paikalle kutsuma poliisi höpötteli jotain yksittäistapauksista ja lopulta koko tapahtuma pyrittiin tietoisesti unohtamaan, sillä ”suurin osa turvapaikanhakijoista ei tee rikoksia”. Kainuun Sanomien kolumnisti tosin muisti haukkua muistotilaisuuteen osallistuneet ihmiset valkoroskaiseksi vihajoukoksi. 

[liberaali Tuukka Kuru 21.9.2016 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Pyörremyrskyn pyörteissä, jossa käsittelee Asema-aukiolla kuolettavan vamman luultavimmin uusnatsin potkun johdosta saaneen Jimi Karttusen ympärille syntynyttä epädemokraattista riekkumista]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti