Tanskassa usein käyneenä ja sikäläisiä ihmisiä tuntevana on ilahduttavaa nähdä, että kuvaat Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa kattavasti sen kireyttä ja muutosvalmiutta arvostaen. Nopeisiin käänteisiin ei maa pysty, ellei keskustelu ole vapaata. Yksi tärkein Tanskaa muista Pohjoismaista erottava tekijä on mielestäni juuri suhtautuminen sananvapauteen. Tanskassa sananvapauteen suhtaudutaan suurella kunnioituksella, ja sen ymmärretään olevan länsimaisista vapausarvoista kallisarvoisimpia. Eikä se ole kuin Suomessa, missä sananvapaudesta puhuvat toimittajat itselleen kuuluvana oikeutena rajoittaa vihapuhetta, vaatia vastuuta ja heittäytyä sosiaalisen median uhreiksi. Tanskassa sananvapaudesta puhuminen on laajempaa, syvempää ja perusteellisempaa. Suomen lehdistö on yksiäänistä, kun Tynkkynen tai Immonen avaa suunsa kritisoiden islamia, koko lehdistö hyökkää heidän kimppuunsa. Tanskassa ilmestyy lehtiä laidasta laitaan, kukin ottaa näihin kysymyksiin oman kantansa. Päästään lähemmäksi moniarvoisuutta kuin Suomessa, missä monikulttuurisuus virheellisesti ymmärretään moniarvoisuudeksi.
Monikulttuurisuus on Suomessa virallisempaa politiikkaa kuin Tanskassa. Julkinen Suomi, koululaitos tai yliopistojen tutkimus ei sitä kyseenalaista. Se nähdään positiivisena ja rikastuttavana asiana, eikä islam-kriitikoita suvaita. Tanskassa islam-kritiikki on arkipäivää, ja siihen osallistuu lukemattomia luterilaisen kirkon pappeja. Suomessa kirkko nostaa islamin rinnalleen samanarvoisena uskontona kuin kristinusko on. Tanskassa silmät islamin suhteen ovat monilta avautuneet, joten enää ei siellä ole mahdollista, että puheet ’rauhan uskonnosta’ menisivät läpi.
Tanskassa leimataan maahanmuuttokriitikoita kuten Suomessakin. Mutta rasistiksi haukkuminen ei ilman perusteita käy päinsä, siitä saa tuomioita. Äärioikeistolaisiksi, islamofoobikoiksi haukkuvat usein tahot, joilta sellaista voi odottaakin eli islamin uskonyhteisöt ja äärivasemmistolaiset, joten sen koetaan tulevan ikäänkuin viranpuolesta. Maahanmuutto länsimaiden ulkopuolelta koetaan kulueräksi, eikä kustannuksia piilotella. Julkisuudessa maahanmuutosta usein puhutaankin taakkana, mikäli se tulee Lähi-idästä ja Afrikasta, ja maahanmuuttajien jälkeläisetkin nostetaan kielteisessä mielessä esimerkeiksi (Ikke-vestlige efterkommere). Tilastointi ja seuranta on toisella tasolla kuin Suomessa.
Suomi on ottanut esikuvakseen Ruotsin, jonka tapa puhua ongelmasta on poliittisesti korrekti, mikä on vaikuttanut Suomen suhtautumiseen maahanmuuttoon kieroutuneella tavalla. Suomi, Pohjoismaista köyhin, puhuu suulla suuremmalla, ja esittää kuin sillä olisi kykyä ja resursseja hallita massamaahanmuutto, ja jopa hyötyä siitä. Vastuusta puhuvat poliitikot, ja vastuuttomaksi ei nöyrä kansa halua ryhtyä.
Tanskan lippu Dannebrog on kaikille tanskalaisille rakas, sillä koristellaan koti juhlien aikaan, ja ovelle tai puutarhaan laitetut ristiliput ohjaavat vieraat oikeaan osoitteeseen viettämään syntymäpäiviä ja muita juhlia. Suomessa siniristilippu on ristiriitainen symboli, kansallismielisten käyttämä ja vihervasemmiston hylkimä väärinajattelevien symboli. Tanska ei mielellään EU-lippua heiluta, EU koetaan epäilyttävänä, Suomi suhtautuu tähänkin asiaan toisin, jälleen nöyristellen ja sieltä tulevia käskyjä järjen äänenä pitäen. Tanskalle itsemääräämisoikeus on pyhä asia.
[nimimerkki 'Halfdan' 2.9.2016 Riikka Purran dust/bones/politics -blogin Tanskaa vapauden valtakuntana käsittelevän merkinnän Maahanmuuttoa, Kongeriget Danmark? lukijakommenteissa]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti