lauantai 22. lokakuuta 2016

Esittää, että homeopaattisten tuotteitten käytön rokotteiden korvaajana tutkiminen on turhaa {L}

Homeopatia on esitieteellinen oppi, jonka mukaan jos jokin sairaus tuo tietyt oireet, niin ne saa parannettua käyttämällä sisäänsä ainetta, joka aikaansaa samanlaisia oireita kuin ao. sairaus. Myöhemmin oli homeopatian kannattajien piirissä tullut käyttöön "vaikuttavan aineen" "potensointi", jossa on kyse siitä, että ao. aine laimennetaan vedellä käytännössä olemattomiin, ja hommaan kuuluu vielä myös liuoksen ravistelu. Homeopatia väittää, että "vaikuttavasta aineesta" jää veteen potensoinnilla muistijälki, vaikka sitä ei olisi liuoksessa jäljellä enää ainuttakaan molekyyliä. Niin, ja homeopatian mukaan homeopaattisesta "lääkevalmisteesta" tulee sitä vahvempaa mitä enemmän sitä on potensoitu.

Homeopatian oli keksinyt saksalainen lääkäri Samuel Hahnemann, joka julkaisi homeopatian periaatteet vuonna 1796. Miehen keksintö perustui itse asiassa väärinkäsitykseen, joka johtui siitä, että hän oli allerginen kiniinille. Mutta sen verran arvoa täytyy hänelle antaa, että vuonna 1796 lääketiede oli vielä todella kehittymätöntä, joten siihen aikaan homeopatia todella saattoi joskus pelastaa hengen sellaisissa tapauksissa, joissa "lääketieteellinen hoito" saattoi viedä hengen. Onneksi Krimin sodan (v. 1853–1856 jKr.) jälkeen lääketieteestä on tullut aikaa myöten oikeasti toimiva juttu.

Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa esitetään, että homeopaattisten tuotteitten käytön (myöskin) rokotteiden korvaajana tutkiminen on turhaa. Oi, katso:

Homeopatian tutkimisen turhuudesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti