sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Sosiobiologia ei ole rasistista eikä vulgaaria {S}

Kirjoitat seuraavasti:
30 vuotta sitten ilmestynyt Edward O. Wilsonin teos Sociobiology synnytti rajun vastareaktion. Evoluutiopsykologialla oli sangen huono maine, sillä juuri sosiobiologian vulgaarit muodot olivat usein hypoteettisia, historiattomia, rasistisia ja esimerkiksi naisvihamielisiä. Sosiobiologian nimissä mitattiin älykkyyseroja eri ”rotujen” välillä, ja sukupuoliero korostui tutkimuksessa.
Mitä siis tarkoittaa, että jokin tieteenala on rasistista? Vakiomääritelmä rasismille on rotuun perustuva ennakkoluulo, suhtautuminen yksilöön hänen rotunsa(/etnisyytensä) perusteella. Miten tässä määritelmässä jokin tutkimusala tai -tulos voi olla rasistista? Mikä sosiobiologian tuloksista siis on rasismia? Entä miksi ”rodut” on tekstissäsi lainausmerkeissä, kun biologian mukaan on perusteltua käyttää jotakin rodun kaltaista termiä (Tammisalo 2016)? Mustaa valkoisella -kirjassani (Terra Cognita 2014) tarkastellaan ihmisryhmien mahdollisia eroja keskimääräisessä älykkyydessä. Mikä on kantasi mahdollisiin eroihin ja niiden syihin? Aihe ei ole poliittisesti korrekti eikä tutkimustuloksilla välttämättä ole käyttöä, mutta tutkimuksen/tulosten epäkorrektius, arkaluontoisuus tai hyödyttömyys eivät kerro saatujen tulosten oikeellisuudesta tai ole merkki niiden rasistisuudesta. On myös huomattava, että olipa ”sosiobiologian nimissä” mitattu älykkyyseroja tai ei, ÄO-tutkimus on todellisuudessa (differentiaali)psykologiaa, käyttäytymisgenetiikkaa tai muuta vastaavaa; ei siis sosiobiologiaa, joka määritellään sosiaalisuuden biologisia perusteita tutkivaksi tieteenalaksi.

Entä mitä tarkoittaa, että ”sukupuoliero korostui” sosiobiologisessa tutkimuksessa? Ja miksi se ansaitsisi moitteet? Ovatko raportoidut sukupuolierot todellisia vai eivät? Onko tutkimuksissa/tuloksissa jokin pielessä? Jos on, mikä? Ja mikä tutkimustuloksista on mainitsemaasi naisvihamielisyyttä? Onko joukossa kenties myös miesvihamielisiä tuloksia? En halua olla epäkohtelias ja kaikella kunnioituksella, mutta on asiatonta ja tieteen kannalta haitallista esittää tällaisia kummallisia kuiskutuksia. Etenkin se on sopimatonta professorin arvolle, mutta näyttäisi se huonolta myös kaltaiseni vapaan tiedetoimittajan kynästä tulleena. Kokemukseni sosiobiologeista ovat myös varsin erilaisia: he ovat/olivat lähinnä vasemmalle kallistuvia ja rodullista/sukupuolista tasa-arvoa kannattavia liberaaleja, luultavasti sellaisia kuin sinä itse – minkä pitäisi olla sivuseikka tutkimustuloksia tarkasteltaessa. Sivuseikka on myös se, että sosiobiologia on läpi historiansa tutkinut enimmäkseen aitososiaalisia hyönteisiä. Alalla on esimerkiksi pyritty selittämään, miten työläisten uhrautuva avuliaisuus on voinut kehittyä.

[Osmo Tammisalo 24.9.2016 julkaisemassaan bloginsa Ihmisluontoa etsimässä merkinnässä Mitä on Jussi Pakkasvirran vulgaari sosiobiologia?]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti