maanantai 19. kesäkuuta 2023

S Media ei hehkuta Suomen uuden hallituksen naispitoisuutta

[...] Tuleva hallitus on siten edeltäjänsä tavoin vahvasti naisvaltainen.

Otin aiheen esille siksi, että en huomannut maamme valtalehdistössä suitsutettavan Petteri Orpon (kok) tulevan hallituksen naisvaltaisuutta. Eikä yksikään otsikko julistanut Perussuomalaisten naisten erityisen vahvaa esiintymistä ministerilistalla. Itse asiassa, en huomannut yhdenkään uutisen edes mainitsevan koko naisasiaa.

[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 19.6.2023 julkaistussa merkinnässä Aivan väärät naiset?.]

4 kommenttia:

  1. Eihän se pelkkä pinpsu riitä mihinkään silloin, kun se ei ole ajatuselin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se Purralla kuitenkin on ajatuselin.

      Länsimaisten feministien vihaisuus on osittain varmaan selitettävissä sillä, että feministit kilpailevat samoista työpaikoista miesten kanssa.

      Poista
    2. Niin sitähän mä juur tarkotin, sani Janne Kivivuori.
      Että Meidän Riikka ei kelpaa Hyvien Siskojen joukkoon, koska hänen ajatuselimenään ovat aivot.

      Fempsat puolestaan näkyvät jättävän suosiolla raskaat ja vaaralliset miesvaltaiset työt miehille yrittämättäkään kilpailla niistä.
      Miesten johtajanpaikkoja nuo kyllä osaavat vaatia, mutta ilman niihin kuuluvaa vastuuta ja velvollisuuksia.
      Niiden täytyy kuulua edelleen miehille, koska länsimainen nainen on samanaikaisesti sekä Kaikkien Alojen Asiantuntija että syyntakeeton kuin sylivaavi.

      Poista
    3. Ainakin uusimman aallon feministit saattavat olla.

      Poista