Stalin epäilemättä aliarvioi Hitlerin fanaattisuuden ja erehtyi pitämään tätä pragmaatikkona. Mutta ennen kaikkea hän uskoi Hitlerin luotettavuuteen, koska halusi uskoa. Hän halusi kiihkeästi Neuvostoliiton pysyvän sodan ulkopuolella ja saavan rauhassa valmistautua omiin sotatoimiinsa. Ja tähän mennessä hän oli aina saanut mitä oli halunnut. Koska hän oli suuri Stalin, mestarillinen strategi, murskaava loogikko ja teräksenluja tahtoihminen, hänen tulkintansa tilanteesta ei mitenkään voinut olla väärä. Jos tosiasiat puhuivat sitä vastaan, sen pahempi tosiasioille.
Stalin oli alkanut pitää totena kuvaa, jonka oli itse itsestään luonut. Hybriksen oli aiheuttanut osin hänen todellinen menestyksensä, osin häntä imarteleva propaganda. Kun uutiset Euroopan sotanäyttämöltä vihjasivat, että hän ei sittenkään ollut erehtymätön, hän takertui tuohon kuvaan entistä tiukemmin. Nikita Hruštšov kertoo, että Ranskan kukistuttua kuudessa viikossa kesällä 1940 Stalin oli kävellyt ympäri työhuonettaan ja kiroillut kuin satamajätkä. Hän ei kuitenkaan ryhtynyt mihinkään varotoimiin.
[Näin oli lausuttu kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen Sarastus-verkkolehdessä 9.5.2023 julkaistussa kirjoituksessa Stalin ja toinen maailmansota, joka on sitaatti miehen kirjasta Stalinin muotokuva.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti