lauantai 6. elokuuta 2022

S Ruotsi oli elänyt kuin ihanassa unessa

Ruotsi joutuu maksamaan nyt siitä, että ajatteli maailman olevan sellainen kuin sen pitäisi olla. Vaikka Ruotsi oli väärässä, idea oli kaunis. Ja ne, jotka tuohon ideaan uskoivat, saivat elää kauniissa maailmassa – kuin unessa, edes hetken.

[Näin oli lausuttu Helsngin sanomat -lehdessä 4.8.2022 julkaistussa Jussi Sippolan kirjoittamassa artikkelissa Kunpa Ruotsi olisi ollut oikeassa, joka käsittelee maan jälkeenpäin nähtyä naiviutta sen alettua kuvitella Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, ettei sotilaallisella maanpuolustuksella ole oikeastaan enää virkaa.]

2 kommenttia:

  1. Ehkei kuitenkaan ole syytä soimata Ruotsia tuudittautumisesta kaikkien sotien ikuiseen loppumiseen neuvostoimperiumin hajottua;
    olivathan he saaneet elää siihen mennessä liki 200 vuotta rauhan ja hyvinvoinnin kautta.

    Hyvinvointi veltostuttaa.
    Erityisen tuhoisaa se vaikuttaisi olevan germaanisille kansoille;
    näin voisi päätellä myös kansainvaellusajan päättymisen seurauksista itägermaaneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Ja ja valmistautuminen sotaan on stressaavaa.

      Poista