Teoria on Charles Darwinin luonnonvalintateoria (sisältäen seksuaalivalintateorian). Se yhdistää koko elämänpiirin ja valaisee myös ulkonäköön, koristautumiseen ja sosiaalisiin odotuksiin liittyviä kysymyksiä. Kuten Minna Canthin eräs romaanihahmo osuvasti toteaa: ”Darwinin kehitysoppi on niin suuri voitto ihmiskunnalle, ettei vielä sen vertaista ole ollut. Se kerrassa repäisi halki verhon silmien edestä ja avasi äärettömät näköalat joka haaralle.”
Millaisia ennusteita evoluutioteorian perusteella voidaan sitten tehdä? Tarkastellaan ensin varsin spesifistä ja melko teknistä kysymystä: Mitä tapahtui sellaisille kauneuden havaitsemiseen liittyville psykologisille mekanismeille, jotka tekivät pariutumisesta sattumanvaraista? Vastaus on yksiselitteinen: luonnonvalinta karsi sellaisia mielenrakenteita varsin voimakkaasti.
Asia voidaan ilmaista myös toisin päin: olemme sellaisten esivanhempien jälkeläisiä, joiden kumppanimieltymykset johtivat heitä lisääntymään lajitovereitaan tehokkaammin. Esiäitimme ja -isämme olivat siis niitä, jotka osasivat löytää kumppaniehdokkaista lisääntymisen kannalta sopivimmat puolisot. Tämän ikiaikaisen seulontaprosessin takia kauneuspsykologiamme ei voi olla kumppaniehdokkaan hedelmällisyyden suhteen täysin satunnaista tai oikukasta. Ja siksi kumppaniehdokkaan kauneuskaan ei voi olla täysin ”kulttuurisesti rakentunut”.
Tämä tulee esiin nimenomaan naisten ulkonäköön kohdistuvissa mieltymyksissä. Lajimme evoluutioympäristössä naisten lisääntymisresurssit olivat helpommin pääteltävissä ulkonäön perusteella. Miehet taas eivät tarjonneet lisääntymisresursseja samaan tapaan suoraan vartalollaan, eivätkä he myöskään menettäneet hedelmällisyyttään vanhetessaan. Se, että miesten ulkonäkö ei katsojan silmissä rapistu iän myötä yhtä nopeasti, ei siis johdu siitä, että media tai jokin muu kulttuurinen tekijä olisi luonut seksistisen kaksoisstandardin. Ilmiön alkusyy on pikemminkin se, että miesten hedelmällisyys ja kyky tarjota perheelle hoivaa eivät heikentyneet niin nopeasti.
Tästä päästään toiseen välipäätelmään: emme ole sellaisten miesten jälkeläisiä, jotka mieltyivät vanhoihin naisiin, mutta voimme hyvin olla ja luultavimmin olemme sellaisten naisten jälkeläisiä, jotka mieltyvät itseä hieman vanhempiin miehiin. (Tämä ei toki muuta sitä seikkaa, että nuoruus ja ulkonäkö ovat merkittäviä kriteereitä etenkin nuorten naisten harjoittamassa parinvalinnassa.)
[Näin oli lausuttu tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 28.4.2022 julkaistussa merkinnässä Ulkonäköpaineet arjessa ja akateemisessa tutkimuksessa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti