tiistai 26. lokakuuta 2021

S Sopimattomat julkaisut ansaitsevat aina sananvapauden suojan

Joku oikeusneuvos aina narahti, että sopimattomat julkaisut eivät ansaitse lain suojaa, mihin vastasin aina, että juuri noin sananvapauden kuristajat aina perustelevat ja että muun muassa Lutherin kirkolliset kirjat todettiin sopimattomiksi ja yhteisen kansan kannalta vaarallisiksi vuonna 1519. En viitsinyt jatkaa, että Jeesuskin tuomittiin kansan kiihottamisesta eli sopimattomista puheista. Ja samoin Sokrates.

[Näin oli lausunut professori Jukka Kemppinen blogissaan 29.7.2021 julkaisemassaan merkinnässä Etuoikeus.]

[Olenhan tämän suorastaan myriadeja kertoja linkittänyt, mutta linkitetään vielä kerran. Wanhahko blogimerkintäni Sananvapaudesta.]

2 kommenttia:

  1. Sopimattomasta julkaisusta tuli mieleen edellisvuosituhannen lopun ulkomaanuudin, jonka luin entisen kotipuolen maakuntalehdestä.

    Sen aiheena olivat erilaiset vierasesineet, joita saksalaisilla terveysasemilla oli poistettu potilaiden peräaukoista.
    Kärkipaikkaa pitivät tietysti erilaiset dildot sekä niiden kokoiset ja muotoiset esineet, mutta pajatson tyhjensi muuan herrasmies, joka oli tunkenut anaaliinsa Frankfurter Allgemeinen koko numeron!

    Tapauskertomukseen ei kuulunut, oliko se kannanotto lehden toimitukselliseen sisältöön vai jotain muuta, mutta tässä tapauksessa ko. uutisväline oli yhtä aikaa sopiva ja sopimaton julkaisu:

    se mahtui anaaliin, mutta ei kuulunut sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja toimi ainakin yhtä hyvin kuin aito aito venäläinen perseenpärisytin.

      Juha Vuorisen Juoppis-tarinoissa oli yhdessä kohtaa ollut tarina, joka oli ehkä saanut suoran innoituksensa tuollaisista tositapauksista.

      ...Mutta on joka tapauksessa kyse jonkinlaisesta vakavamielisestä suhtautumisesta, jos tunkee sinne kokonaisen lehden numeron.

      Poista