Tämä liberaalin vaihtoehdon puute on täysin todellinen ongelma, eikä pelkästään presidentinvaaleissa, vaan yleisesti ottaen koko Suomen poliittisessa järjestelmässä. Loppupeleissä kaikki suomalaiset puolueet ovat lähestulkoon identtisiä keskenään pienillä painotuseroilla. Nämä painotuserotkin ovat niin pieniä, että ne ovat käytännössä merkityksettömiä kenellekään muulle kuin medialle, jonka ainoa funktio on turha vastakkainasettelu ja järkyttyminen viihteen vuoksi.
Toinen ehdokas sanoo "maassa maan tavalla" ja on demari. Toinen sanoo "monikulttuurisuus on rikkaus" ja on demari. Kolmas on "työväen presidentti" ja demari. Neljäs homo - ja demari. Ja niin edelleen. On oikeastaan ihan sama, että minkä numeron pressanvaaleissa lappuun laittaa, koska tuloksena on kuitenkin ainoastaan demaria hiukan erilaisilla punaisen sävyillä.
Alkaa vituttaa, että eka kerta, kun en oikeasti tiedä, että mitä voisin äänestää. Ainoat, joille saatan tällä hetkellä antaa ääneni, ovat Huhtasaari, Torvalds ja Vanhanen. Huhtasaarta tahtoisin äänestää tuenosoituksena Soinin jälkeisille Persuille, jotka sentään koittavat vähän tehdä (marginaalista) pesäeroa demarismiin. Torvaldsia voisi äänestää, koska hän on Linus Torvaldsin isä ja on mahdollista, että osa hänen poikansa näkemyksistä ja järjestä heijastuu myös isän toiminnassa. Vanhasta voisi äänestää rehellisesti siksi, että kaikki paskaksi, never stop the madness ja only death is real.
Toivottavasti Väyrynen pääsee vielä ehdolle, koska tässähän ei ole mitään järkeä ilman Väykkää. Kaikki äänet ovat ääniä vasemmistolaiselle hymistelylle, paitsi Väyryselle annettu ääni. Sen sijaan äänen antaminen Väyryselle on poliittis-okkultistinen rituaali, joka mahdollisesti avaa jotain suurempia portteja sekä mielessä että kosmoksessa.
[Jiri Keronen Facebookissa 1.12.2017. Ulostuloon liittyy Helsingin sanomat -lehden artikkeli Vaalikone aiheuttaa ahdistusta poliittisen kentän oikealla laidalla – ehdokkaista ei tulosten perusteella löydy vapaamielistä oikeistolaista.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti