Mutta barbarialla voidaan ymmärtää myös tapojen raaistumista ja hienostuksen häviämistä. Barbariaan siirryttäessä aletaan kulttuurin korkeimmillakin tasoilla puhua karkein sanoin ja tylsin käsittein, liikkeet käyvät rumiksi ja äänikin muuttuu raa’aksi. Ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä lakataan olettamasta erilaisten tasojen mahdollisuutta ja kieltäydytään osoittamasta kunnioitusta tai pieteettiä. Kieli köyhtyy, tavat käyvät karkeiksi ja typeriksi.
Samalla käsitykset esimerkiksi kunniasta ja sen vaatimuksista käyvät ristiriitaisiksi. Toisaalla hyväksytään primitiivisten kunniakäsitysten olemassaolo joidenkin väestön sektoreiden piirissä ja toisaalla sanoudutaan ylimielisesti koko asiasta irti. Toisaalla kumarrellaan alkeellisia tabuja ja toisaalla kilpaillaan toisten samankaltaisten tabujen loukkaamisessa.
Vaikka yhteiskunta vannoo tasa-arvon nimiin, itse periaate vesitetään monikulttuurisessa käytännössä ja asetetaan ihmisiä ja asioita mielivaltaiseen, primitiivisen tasa-arvoideologian kannalta ”oikeaan” järjestykseen. Sananvapauden sijasta vedotaan ja uskotaan yhä enemmän salailun, sensuurin ja mielipideterrorin siunauksiin.
Vanhan oikeakielisyyden ja kielenhuollon sijasta sallitaan kaikenlainen kielen turmelu ja muutetaan sitä aktiivisesti yhä primitiivisemmäksi, muun muassa tekemällä yhä uusista sanoista ja käsitteistä tabuja. Orwellilainen uuskieli ja kivapuhe muodostuvat uudeksi, kaikille pakolliseksi normiksi. Kieli menettää ilmaisuvoimansa ja finessinsä.
[professori Timo Vihavainen blogissaan 25.10.2017 julkaisemassaan merkinnässä Barbarian paluu. Ihanko totta?, jossa hän käsittelee vasta ilmestynyttä esseekokoelmaansa 'Barbarian paluu – Euroopan auringon laskiessa']
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti