Sotaromaanin tai -elokuvan nimittäminen "sodanvastaiseksi" on aikamme
yleisimpiä kliseitä. Adjektiivi liitetään rutiininomaisesti melkein
jokaisen sotakuvauksen yhteyteen liiemmin miettimättä, mitä se
tarkoittaa. Nyt kun uusinta, kaikesta päätellen hyvin viihteellistä, Tuntematonta sotilastakin on sanottu sellaiseksi, tuntuu että sodanvastaiseksi kelpaa mikä tahansa kuvaus, jossa sotaa ei esitetä piknik-retkenä.
Yhtä mekaanisesti käytetään ilmausta "sodan mielettömyys". Vaikka
sotahan on kaikkea muuta kuin mieletöntä: sen syttymiselle on syynsä,
samoin sen lopputulokselle ja sen puitteissa toimivien yksilöiden
ratkaisuille, ja sodassa esiintyvä julmuus on johdonmukaista seurausta
siinä vallitsevista olosuhteista. Silti ihmiset ja arvostelijat ovat
ehdollistuneet uskomaan, että sotakuvauksen varsinainen päämäärä on
esittää sodankäynti summittaisena teurastuksena ja olla näin
"sodanvastainen". Luultavasti minkään muun ihmistenvälisen
kanssakäymisen muodon taiteelliseen kuvaamiseen ei suhtauduta yhtä
banaalin yksioikoisesti. Sellaisia katastrofiin päättyvän rakkaussuhteen
kuvauksia kuin Sininen enkeli, Kramer vs. Kramer ja Antichrist ei kai kukaan ole keksinyt nimittää "rakkaudenvastaisiksi".
[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen blogissaan 12.11.2017 julkaisemassaan merkinnässä Alaston sota, jossa hän puhuu siitä, että aina ei sotaa kuvaavia teoksia ole tosiasiassa syytä nimittää sodanvastaisiksi]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti