S ”Kansallismielisyyden uhkaa” dekonstruoituna

”Kuka saa olla suomalainen?” – Jokaisen pitäisi ymmärtää, ettei suomalaisuus ole normatiivinen vaan biologinen ja geneettinen ominaisuus. Suomalaisuus on etninen käsite, joka viittaa kansaan. Sen sijaan kysymys Suomen kansalaisuudesta on mahdollista ratkaista normatiivisesti, esimerkiksi luovuttamalla tai ottamalla kansalaisuus pois.

Kansaan tai kansanryhmään kuuluminen on perimmältään täysin eri asia kuin kansalaisuus, joka on juridinen tai poliittis-hallinnollinen ominaisuus. Eihän kukaan järjissään oleva sano esimerkiksi Suomesta Syyrian ISIS:in joukkoihin taistelemaan lähtevää tai sieltä (kaikeksi onnettomuudeksi) takaisin palaavaa irakilaistakaan ”suomalaisterroristiksi”, vaikka hänelle olisi jossakin vaiheessa tai jonkin poliittisen virheen vuoksi myönnetty Suomen passi.

On myös väärin sanoa, että ”kansallisaate kumpuaa stereotypioista ’meistä’ ja ’heistä’”, sillä jako eri ihmisryhmiin ei ole mikään stereotypia eli kaavoittunut käsite, joka olisi luotu keinotekoisesti. Kuten jo edellä viittasin, sen pohjana on kuuluminen johonkin kansaan etnisessä mielessä. Ihmiset eivät luo jakoa ”meihin” ja ”heihin”, vaan kansojen väliset erot ovat objektiivisia tosiasioita. Samaan tapaan kansojen ja kansakuntien väliset arvo-, etu- ja kulttuurikonfliktitkin ovat todellisuudessa vallitsevia asiantiloja – eivät mitään sellaista, joita joku keksisi pahantahtoisuuttaan.

Niinpä myös kansallisuusaate (ei siis ”kansallisaate”, kuten sitaatissa virheellisesti mainitaan) on sosiaalisesta todellisuudesta nouseva yhteiskunnallinen tosiasia, joka ei ole kiellettävissä eikä moralisoitavissa, sillä sen kautta artikuloituvat objektiivisina maailmassa vaikuttavat konfliktit. Kansallisuusaate on osa ihmisten naturalistista kilpailua ja sisältyy todellisuuteen itseensä, joten sen kieltäminen olisi perin juurin valheellista.

Olennaista olisikin löytää tasapaino kansallisen edun edistämisen ja muun kanssakäymisen välille, mutta tätä tarkoitusperää monikulttuurisuuden ideologia vaikeuttaa puuttumalla kansallisvaltioiden etnonationalistiseen rakentumiseen ja haluamalla murskata valtioiden rajat, joilla konflikteja säädellään ja jotka ylläpitävät rauhaa.

Monikulttuurisuuden ideologia ja siihen perustuva internatsismi pyrkivät sekoittamaan yhteiskunnallista tehokkuutta edistävän kerroksittaisen rakenteen, jossa yhtenäinen kansa muodostaa kansakunnan ja kansakunnan ympärille rakentuu hyvinvointiyhteiskuntien luomiseksi välttämätön kansallisvaltio.

Kansallismielinen filosofia on Järjen hegeliläis-snellmanilainen instrumentti, jonka postmoderni, jälkistrukturalistinen ja jälkimarxilainen, hajanaisuutta, irrallisuutta ja paimentolaisuutta palvova heppatyttöfilosofointi on yrittänyt jo pitkään tuhota, aivan niin kuin kansallisvaltionkin. 

[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 26.9.2017 julkaisemassaan merkinnässä Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia]