USA:n progressiivisen ajan uudistukset johtivat dramaattisiin muutoksiin valkoisen työväestön asemassa. Palkkaerot kääntyivät voimakkaaseen laskuun 1910-luvun lopussa. Ne kääntyivät uuteen nousuun vasta 60-luvun alussa.
Tärkein hyvän yhteiskunnan merkki oli kuitenkin säätykierron vahvistuminen. Amerikkalainen unelma siitä, että kuka tahansa voi nousta köyhyydestä varakkuuteen yrittämisen kautta, toteutui.
Tässä suhteessa 50-luku todella oli kulta-aikaa amerikkalaisille valkoisille. Robert Putnam kuvaa 50-lukua sekä esimerkein omasta nuoruudestaan että tilastoin. Työväestön perheistä noustiin college-tasolle melkein yhtä usein kuin varakkaammista perheistä. Ainoa ero oli, että työväestö rohkaisi lapsiaan collegeen hieman vähemmän kuin akateemisesti koulutetut. Valkoiset tytötkin menivät collegeen poikien lailla, mutta varhainen avioituminen johti 50-luvulla hyvin usein naisten koulutuksen keskeytymiseen. Naisten koulutustaso ja urakehitys pysyi siksi oleellisesti alhaisempana kuin miesten.
Ajalle oli tyypillistä myös ajattelu, että kaikki lapset ovat meidän lapsiamme. Heikoimmassa asemassa olevien perheiden lapsia tuettiin monella tapaa eikä vain viranomaisten vaan eritoten yksityisten ihmisten toimesta.
[Jukka Aakula 2.7.2017 Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Ideologioiden taistelusta koheesion edistämiseen]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti