lauantai 1. heinäkuuta 2017

S Sipilä ja Orpo eivät ole pyrkineet ollenkaan filosofiseen keskusteluun ihmisarvon sisällöstä...

Olennainen asia on se, mitä jollakin sanalla todella halutaan tarkoittaa. Kun hallituskriisin aikana pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo ovat puhuneet ihmisarvosta, he eivät ole pyrkineet filosofiseen keskusteluun ihmisarvon sisällöstä ja sen määrittelyongelmista. Poliitikoille ihmisarvo on ollut lyömäase poliittisen pelin kentällä. Ihmisarvolla tarkoitettiin tämän kriisin aikana sitä, että jokin epämiellyttävä poliitikko haluttiin lakaista pois tieltä. Hallitukseen pääsystä tehtiin ihmisarvokysymys.

Kun poliittisesti kuuman viikon jälkeen paljastui, että hallituskriisi oli etukäteen käsikirjoitettu näytelmä, ihmisarvopuheiden puhti alkoi väljähtyä. Sehän olikin vain poliittista peliä. Ihmisarvolla heitettiin vesilintua heti, kun enemmistöhallitus ja ministerisalkut saatiin pelastettua. Nyt jatketaan ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

[Aleksi Hernesniemi 19.6.2017 Kansalainen-sivustolla julkaistussa kolumnissaan Ihmisarvosta tehtiin lyömäase]

[Minun tulee lisätä vielä blogimerkintäni otsikkoon: ...vaikka heille luulisi olevan tärkeä tämän jutun nimeltä ihmisarvo määritteleminen, sisällys ja merkitys...]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti