sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

S Kaksoismittapuiden käytön seuraukset

Sillä, että etnisesti edistykselliseltä väestönosalta ei edellytetä samojen sääntöjen noudattamista kuin kantaväestöltä, on pitkällä tähtäimellä vakavat seuraukset. Ensinnäkin se johtaa siihen, että osa etnisesti edistyksellisen väestönosan edustajista käyttäytyy röyhkeästi tietoisena siitä, että tarvittaessa sääntöjen noudattamattomuudesta selviää rasistikortilla. Toiseksi se johtaa siihen, että linja-autonkuljettajat ja muut etnisesti edistyksellisen väestönosan kanssa tekemisissä olevat eivät edes yritä valvoa sääntöjen noudattamista vaan katsovat rikkeitä ja jopa rikoksia sormien läpi. Kun yksittäinen henkilö joutuu syytetyksi rasismista, hänellä ei ole juuri mahdollisuuksia puolustautua. Syytös itsessään on yhtä kuin tuomio, minkä etnisesti edistyksellisen väestönosan edustajat nopeasti oppivat ja ovat jo oppineet. Opin sisällön voi itse kukin katsoa tältä videolta. 

[Näin oli lausuttu Vasarahammer-blogissa 16.7.2017 julkaistussa merkinnässä Bussikuski ja poliittinen korrektius, jossa puhutaan bussikuskista, joka sai potkut nk. yleisten syiden vuoksi.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti