Vuoden 2015 turvapaikanhakijakriisi pakotti Suomessa ministeriöt suunnittelemaan budjetit kokonaan uusiksi. Pelkästään vuodelle 2016 varauduttiin yli 800 miljoonan euron kasvaviin kuluihin turvapaikanhakijoiden osalta. Tuo määräraha täytyy verottaa kansalaisilta tai ottaa lainana (joka sekin on joskus maksettava takaisin). Me emme näe, mihin kaikkeen tämä 800 miljoonan euron määräraha olisi voitu käyttää: Kyläkouluihin, rapautuvaan terveydenhuoltoon maaseudulla, huonokuntoisiin maanteihin, kotihoidon tukemiseen, luokkakokojen pienentämiseen tai koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen. Yhtäältä se olisi voitu käyttää myös verotuksen ja lainanoton hillitsemiseen. Se olisi myös voitu jättää kokonaan verottamatta, ja ihmisillä olisi jäänyt suurempi osa palkasta käteen. Jos halutaan toteuttaa ylläkuvatut vaihtoehdot, suomalaisilta täytyy verottaa uudet 800 miljoonaa, jotta nämä tavoitteet saadaan toteutettua suvaitsevaisuuden lisäksi. Tätä voidaan kutsua nollasummapeliksi, koska kakku ei lisäänny jakamalla.
Näennäissuvaitsevaisen retoriikka ei kuitenkaan tunne nollasummapeliä. Hän ei kerro, kuinka paljon hänen suvaitsevaisuutensa tulee kurittamaan pienituloisia ja heikompiosaisia, joiden palveluita joudutaan leikkaamaan maalla ja kaupungeissa. Hän ei kerro, kuinka paljon tiestön korjauksia joudutaan jälleen viivyttämään, kun rahaa ei yksinkertaisesti ole. Hän ei kerro, kuinka paljon hänen suvaitsevaisuutensa tulee mahdollisesti pahentamaan muuttotappiokuntien työttömyysastetta, kun töitä ei edes ole tarjolla kaikille. Hän ei kerro, millaisia taloudellisia ja työyhteisöllisiä paineita hänen suvaitsevaisuutensa aiheuttaa varhaiskasvatuksessa ja peruskouluissa, joiden luokkakoot täytyy pitää jatkossakin pienenä, oppitunnit rauhallisina ja opetus laadukkaana.
[Aleksi Hernesniemi 19.6.2017 Kansalainen-palvelussa julkaistussa kolumnissaan Suvaitsevaisuuden hinta]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti