tiistai 25. heinäkuuta 2017

S Luova tarinointi terrorismista

Edelleen länsimedian yksi ”selitys” on se, että terroristit tekevät iskuja siksi, että he haluavat lännen äärioikeiston valtaan. Niin ikään samanlainen typeryys on se, että jos me emme paijaa maassa jo olevia sotapakolaisia ja karkoitamme heidät kotiin niin tästä seuraa se, että he yhtäkkiä liittyvät isikseen. Eli he ovat ensin paenneet isistä, mutta kun turvapaikka ei irronnutkaan niin kotiinpalattuaan he liittoutuvat vainoajiensa kanssa meitä vastaan.

Suomi poikkeaa jonkin verran muista Länsi-Euroopan maista sillä, että maassa on vähän sotapakolaisia, verrattuna esimerkiksi Ruotsiin. Suomen asenne on kuitenkin länsieurooppalainen, ja se on se, joka tekee Suomen tulevaisuudesta vaarallisen. Kuvitellaanpa Helsingin aseman sotaleiri vaikkapa Tallinnan keskustaan. Noh, sitä ei voi edes kuvitella koska sellaista ei suvaittaisi ja sotapakolaiset heitettäisiin Itämereen ravunsyötiksi. Helsingin ja Tallinna välillä on vain 80 km.

[Paavo Tajukangas 6.6.2017 PT-median sivuilla julkaistussa kolumnissaan Länsi käy teuraalle kuin lammas-aseettomina odottaa kohtaloaan]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti