Kuten tiedetään, usko ilman tekoja on kuollut ja siksi nostettiin mainittuna vuonna 1937 kaikkien esikuvaksi tšekistien lahjomaton päällikkö Nikolai Ježov, mies, jolla ei sana koskaan eronnut teosta.
Monet muut, kuten nähtiin, hokivat kyllä uskollisuuttaan puolueelle, mutta käytännössä he tekivätkin sitä, mikä näytti järkevältä ja kohtuulliselta. Vasta silloin, kun ihminen pantiin kovan paikan eteen ja häntä vaadittiin tuomitsemaan vaikkapa omat vanhempansa, koeteltiin kunnon bolševikin kunto ja kelpoisuus.
Toki Ježov ennen pitkää todettiin tuholaiseksi ja petturiksi ja teloitettiin monine apulaisineen. Heistä tuli syntipukkeja niille ylilyönneille, joita heidät oli käytännössä pakotettu tekemään.
Itse suuren asian pyhyys kuitenkin säilyi ja sillä myös oli ilmeisen hyvät elinedellytykset. Moni ihminen kaipasi elämälleen ja uhrauksilleen korkeampaa tarkoitusta ja sellaiseksi tarjoutui kuin itsestään suuri ja erehtymätön puolue, joka kynti vakoaan maailmanhistoriaan. Ihmisen osa oli lopultakin hyvin helppo: tarvitsi vain tehdä, mitä käskettiin. Mikään uhraus ei ollut liian suuri.
Tämä psykologia näyttää nousevan yhä uudelleen kukoistukseensa, vaikka se välillä jo näyttää kuolleelta. Se on totalitarismin kasvualusta ja se elää myös sellaisessa valtiossa, joka ei ole totalitaarinen. Se luo omat instituutionsa ja norminsa ja palvoo niitä absoluuttisina totuuksina, joiden horjuminen voisi romahduttaa koko uskovaisen maailman. Siksi niihin ladataan niin paljon tunnetta.
Tässä iässä voi jo muistella huvittuneena taistolaisten touhuja, jotka jälkeenpäin näyttävät pelkästään hölmöiltä. Aikanaan kyse oli pyhyydestä, joka jätti yksilöt ja heidän vähäpätöisen elämänsä toisarvoiseksi materiaaliksi, jolle tulevaisuus piti rakennettaman.
Kun tulevaisuus ei sitten kuulunutkaan bolševismille, näytti normaaliksi ajateltava avoin yhteiskunta nousevan jälleen arvoonsa. Ehkäpä historia oli suorastaan päättynyt ja kaikki kansat pääsisivät palaamaan sille valtatielle, joka ainoana saattoi johtaa sinne, minne ihmiskunnan pitääkin mennä.
Asia ei kuitenkaan ole käytännössä yhtä yksinkertainen kuin se on teoriassa. Kuten Sir Isaiah Berlin aikanaan totesi, vapaat henget ymmärtävät, ettei historialla ole mitään librettoa. Tulevaisuus on ihmisten itse luotava ja on tahdon asia päättää, mitä halutaan. Yhdet haluavat yhtä ja toiset toista. Totalitaarisessa yhteiskunnassa ja totalitaarisessa psykologiassa nämä toiset edustavat rikosta ja petosta, mutta se ei ole eikä saa olla normina siellä, missä vapautta kunnioitetaan.
[Timo Vihavainen blogissaan 26.6.2017 julkaisemassaan merkinnässä Pyhä yksinkertaisuus, jossa hän puhuu nykyajan vastineista entisajan syntiennuuskijoille.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti