sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

L Uudinlinkityksiä tai muuta sellaista 2.7.2017

Moi.

Taas erikoisen paljon linkityksiä uutissisältöihin, ja mahdollisimman vähän hyvää omaa sisältöä.

Aloitetaan Ylen uutisilla. Yle on tärkeä taho suomalaisessa yhteiskunnassa, koska se vastustaa järkiperäistä maahanmuuttopolitiikkaa. Oi, katso:

..

Jeesushan on kaikkien hyvien ihmisten vastustama hemmo, jonka jotkut väittävät edelleen elävän. Jos niin olisi, niin Elvis Presleyllä menisi aikaa lyödä Jeesuksen ennätys.

Kimmo Hiltula kertoo, että useat rikolliset ovat vaihtaneet entisen elämäntapansa Jeesukseen (linkit omiin sisältöihin: linkki 1, linkki 2). Oi, katso:

Kun rikosten maailma vaihtui Jeesuksen tiehen - entiset rikolliset kertoivat elämänmuutoksesta Torniossa

PS Tämä voi kuulostaa tuhmalta, mutta sanon, että kristinusko eroaa islamista mm. siinä, että Jeesus saa ihmisen luopumaan väkivallasta, kun taas profeetta Muhammadilta rikollinen saa perusteita toimia väkivaltaisten yllykkeiden mukaan.

**

Raisa Pöllänen kertoo, että Italia on kyllästynyt ulkomaiden lippujen alla kulkeviin avustuslaivoihin, jotka tuovat yhä lisää ihmisiä Libyan edustan merialueelta. Oi, katso:

Italia uhkaa sulkea satamansa ulkomaisilta avustuslaivoilta

PS Voit myös käydä lukemassa Kansalainen-sivustolla julkaistuneen Petri Saarelan kirjoittaman uutisartikkelin, jossa tämä kertoo, että identitääriliike aikoo auttaa aluksellaan Libyan rannikkovartiostoa palauttamalla laittomat maastapyrkijät.

**

Teemu Saintula antaa tuhmasti ymmärtää, että tuhkarokon sairastamisella voi olla kohtalokkaat seuraukset. Kyse on siis tässä siitä, että jotkut ihmiset ovat silkkaa typeryyttään rokottamisen vastaisia. Oi, katso:

Lääkäri kauhistui tuhkarokkoasenteesta: – "Ihmiset eivät muista, miten kipeitä olivat"

**

Tulikukka de Fresnes kertoo, että hallitus on tehnyt täyden U-käännöksen sote-uudistusta koskevissa yhtiöittämiskaavailuissaan ja että nyt sitten selitellään itseä irti aikaisemmista lausunnoista. Ihme epeleitä! Tissit. Oi, katso:

Hallituksen U-käännös – Vuosi sitten soten yhtiömalli oli ainoa vaihtoehto, nyt ministerit irtisanoutuvat siitä

**

Eläkkeellä oleva ekologi ja tietokirjailija Jussi Viitala esittää kolumnissaan, että suuret typeryydet vaativat usein korkeaa älykkyysosamäärää. Oi, katso:

Äly ei tarkoita järkevyyttä

PS Mielestäni Viitala on varsin oikeassa tässä. Kautta aikojen yliopistoihmiset ovat takertuneet kaiken maailman ihmisyydenvastaisiin utopioihin esimerkiksi. Saksan kansallissosialistinen työväenpuoluekin oli täynnä älykkäitä ihmisiä. Ja toinen esimerkki lähempää: kun Suomessa yliopistoihmiset ovat vaatineet kovaan ääneen suomalaisten rahojen antamista ulkomaalaisille, niin silti, kun heiltä itseltäkin otetaan julkisia roposia asian vuoksi, niin alkaa rääkynä, vaikka he ovat itse ollaan asiantilaa aiheuttamassa.

II PS: Olen itse tainnut lukea Viitalalta jotain (tieto)kirjallisuuttakin.

**

Satu Krautsuk kertoo, että Hirra-koira tykkää toimia emona kissanpennuille. Oi, katso:

Tehtaalta löytyi kolme orpoa kissanpentua – Hirra-koira adoptoi pennut ja alkoi imettää niitä

**

Katriina Töyrylä toteaa, että vaikka sodasta on yli 70 vuotta, väitteet puolalaisten natsien kanssa tekemästä yhteistyöstä ovat yhä arka aihe puolalaisille. Oi, katso:

Holokaustista puhuminen on yhä riski Puolassa – tappouhkauksia, anteeksipyyntöjä, erovaatimuksia

PS Juu, puolalaiset olivat natsi-Saksan miehityksen aikaan suhteellisen antisemiittistä väkeä muutenkin. Mutta mitä tulee arkoihin aiheisiin, niin venäläisille Neuvostoliiton liittolaisuus natsi-Saksan kanssa on vielä arempi aihe. Itse asiassa asiasta puhuminen taitaa olla Venäjällä tätä nykyä laitontakin. Eli sikäli puolalaiset ovat vähemmän historiapakoisia. Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni Neuvostoliitto oli natsi-Saksan ensimmäinen liittolainen, ja tärkeä liittolainen olikin.

**

Liisa Haapanen puhuu siitä, että Turun telakan alihankkijafirmoissa on poljettiu palkkoja. Oi, katso:

Raportit paljastavat: Turun telakan alihankkijafirmoissa palkkoja on poljettu

PS Asia on suomalaisten kannalta niin, että jos ulkomaisille Suomessa työskenteleville työntekijöille maksetaan kovin pientä palkkaa, niin se painaa Suomessa pysyvästi asuvien suomalaisten työntekijöiden palkkoja myöskin alaspäin. Asuminen ja eläminen on Suomessa melko kallista, ja minusta palkalla pitäisi kyetä elättämään itsensä, jotkut vammaiset ehkä poislukien. Lisäksi on huomattava, että ko. ulkomaalaisten työntekijöiden tapauksessa on asiat kustu laajemminkin. Kannatan myös ulkomaalaisten työntekijöiden oikeuksia.

**

Tatu Kuukkanen kertoo yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen vaativan, että vuosilomalain tulisi kohdella määräaikaisia ja vakituisia työntekijöitä samalla lailla. Oi, katso:

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut vaativat kunnon lomia määräaikaisille

PS Itse kannattaisin sellaista lainsäädäntöä, että määräaikaisille työntekijöille annettaisiin hieman vakituisia työntekijöitä paremmat edut. Jos näin olisi, niin jatkossa yritykset miettisivät tarkemmin, että kannattaisiko tätä ja tuota ihmistä palkata määräaikaiseksi vaiko vakituiseksi. Ja määräaikaiseksi palkattaisiin enemmän todelliseen tarpeeseen.

**

Katriina Töyrylä kertoo, että yhä kasvavaan muovijätteen määrään tympääntynyt kanadalaismies Robert Bezeau on alkanut rakentaa Panaman viidakon keskelle Bocas Del Toron saarelle kylää, jonka talojen seinät tehdään käytetyistä muovipulloista. Oi, katso:

Mies tympääntyi muovijätevuoriin: Rakentaa kylän muovipulloista

PS Hyvä Ottawa! Lisäksi muistan, kuinka vuosia sitten oli jossain juttua siitä, kuinka mustassa Afrikassa, en nyt muista maata, eräät hemmot rakensivat oluttölkeistä taloa.

***

Ja sitten siirrytään MTV:n uutisten pariin:

..

Kertoo ihmissalakuljettajien mainostavan palvelujaan somessa. Oi, katso:

Ihmissalakuljettajat mainostavat palvelujaan somessa – Facebook ja Whatsapp ykkösinä

PS Jos ihmiset eivät kykene saapumaan Eurooppaan laillisia väyliä, niin minusta heidän ei tarvitse saapua tänne ollenkaan.

**

Kertoo postipaketeissa saapuvan maahamme yhä enemmän hämäriä rohtoja. Oi, katso:

Postipaketeissa saapuu Suomeen yhä enemmän hämäriä rohtoja – laihdutusvalmisteissa jopa vaarallisia aineita

PS Itse olen yksinkertaisesti sitä mieltä, että laittomien lääkkeiden/"lääkkeiden" tilaaminen ulkomailta on melko idioottimaista.

2 kommenttia:

  1. Kokisin nyt pientä tarvetta tunkea tähän off-topicina täsmennystä, ettei Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei ole suomeksi Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue, vaan kansallissosialistinen saksalainen työväenpuolue. "Saksan KS-TP" olisi Nationalsozialistische Arbeiterpartei Deutschlands.

    Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue viittaisi vastaaviin kansallissosialistisiin työväenpuolueisiin ympäri maailmaa, kuten SPD: Sozialdemokratische Partei Deutschlands.

    Kansallissosialistinen saksalainen työväenpuolue viittaa sen sijaan juuri niihin syihin, jotka johtivat ns. Pitkien puukkojen yöhön, eli natsipuolueen puhdistukseen.

    Tämä puhdistushan tunnetaan myös nimellä "Röhm-Putsch", jolla viitataan SA-esikuntapäällikkö Ernst Röhmin väitettyyn vallankaappausyritykseen. Röhm oli toki ollutkin osa veljesten Georg ja Otto Strasser johtamaa oppositiota, joka näki puolueen olevan nSdAP: kansallisSOSIALISTINEN saksalainen TYÖVÄENPUOLUE.

    Hitler taas tullivirkamiehen ja kotiäidin poikana ei kokenut työväenluokkaa vaali- ja sotakarjaa kummemmaksi, ja puolue olikin hänelle NsDaP: KANSALLISsosialistinen SAKSALAINEN työväenPUOLUE.

    Mielestäni tässä on se perustavaa laatua oleva ero: Strasser-veljeksille Saksan sosialistinen työväenpuolue; Hitlerille kansallinen saksalaispuolue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Käytin vain suomeksi melko yleisesti käytössä olevaa nimimuotoa.

      Poista