perjantai 28. huhtikuuta 2017

Pyramidihuijauksista {S}

Vertaukset uskontoon ovat valideja, kun katselee menoa noissa koulutuksenmyyntitilaisuuksissa. Tämähän ei sikäli ole uutta, että vastaavaa menoa harrastetaan kaikissa verkostomarkkinointiviritelmissä. Jos katsoo peräkkäin videon amerikkalaisesta herätyskokouksesta ja verkostomarkkinoinnin värväystilaisuudesta, eroja ei juuri ole. Onecoiniin ja Wincapitaan on vain kopioitu tämä sama järjestelmä, jonka on todettu uppoavan ihmmisiin. Koko hommahan perustuu siihen, että osa ei uskalla kieltäytyä, kun värväystilaisuudessa hurmoshenkisesti hehkutetaan mullistavaa systeemiä. Ne, jotka paineen alla osaavat tehdä laskelmia ja miettiä ovatko puheet realistisia, eivät lähde mukaan. Samalla hurmoshenkisyydellä jo mukaan lähteneet saadaan uskomaan järjestelmään ja unohtamaan järjen käyttö. Ja pääosassahan on nimenomaan usko, sillä mitä kauemmin jäsenet saadaan uskomaan pyramidin ylivertaisuuteen ja tuottavuuteen, sitä kauemmin se tahkoaa rahaa perustajilleen. Ja uskohan se ainoa koossapitävä voima onkin, koska esimerkiksi Onecoiniin tutustuessaan kuka tahansa huomaa aika äkkiä että loogisesti ajatellen homma ei voi olla muuta kuin huijaus.

[anonyymi nimimerkki 17.4.2017 tietokonenörtti Petteri Järvisen blogin merkinnän Wincapita ja Onecoin - deja vu lukijakommenteissa]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti