Irlantilais-brittiläisen politiikantutkija Benedict Andersonin (1936-2015) pääteos Kuvitellut yhteisöt, jonka suomennoksesta otettiin vastikään pokkaripainos, on yksi aikamme väärinymmärretyimmistä kirjoista. Kun jonkun kuulee kutsuvan jotakin kansakuntaa ”kuvitelluksi yhteisöksi”, kyseessä on useimmiten yritys korostaa kansakunnan keinotekoisuutta käsitteenä ja nationalismin kelvottomuutta poliittisena aatteena. Andersonin kirjasta tällainen tendenssi kuitenkin puuttuu. Siinä missä esimerkiksi Eric Hobsbawmin Nationalismi (1990) on yksioikoinen nationalismin vastainen pamfletti, Anderson näkee tutkimuskohteensa sävykkäämmin. Kuvitellut yhteisöt soveltuu huonosti lyömäaseeksi, pikemminkin tämänhetkisessä ilmapiirissä olisi tyypillisempää sanoa, että se antaa nationalismista liian myönteisen kuvan.
Määritellessään kansakunnat kuvitelluiksi yhteisöiksi Anderson ei tarkoittanut nimitystä vastakohdaksi ”aidoille” yhteisöille, jollaisia ei hänen mielestään ole olemassakaan. Kuviteltuja ovat Andersonille kaikki sellaiset yhteisöt, jotka ovat niin laajoja, etteivät niiden kaikki jäsenet voi tuntea toisiaan henkilökohtaisesti. Niiden jäsenillä on kuitenkin vahva mielikuva jaetusta yhteydestä, ja sitä vahvistavat muun muassa yhteiset, samanaikaisesti suoritettavat rituaalit. Esimerkkinä tällaisista rituaaleista toimii vaikkapa kansallislaulut, joita kansakuntien jäsenet laulavat kansallisina juhlapäivinä pidetyissä tilaisuuksissa eri puolilla maata, vailla suoraa kontaktia toisiinsa. Andersonin mukaan tällainen yhteisöllisyys on leimallista moderneille, kirjakielille ja tehokkaalle tiedonvälitykselle perustuville yhteiskunnille.
Toisaalta esimodernit kollektiivit, kuten heimo-, klaani- ja sukuyhteisöt, ovat yhtä lailla kuviteltuja. Niiden väliset yhteydet kuviteltiin kauas menneisyyden hämäriin venyviksi sukulaisuussuhteiden verkostoiksi, eikä yhteyden kokemus riippunut siitä, oliko heimojen toteemeilla ja tabuilla todellista taikavoimaa. Olennainen yhteisöjen erotteluperuste ei olekaan aitous tai keinotekoisuus, vaan kuvittelun tapa. Kansallinen tietoisuus on syntynyt painetun sanan avulla, osin ohjatusti ja osin spontaanisti. Mahdollisuus tällaiseen sai alkunsa kirjapainotekniikan keksimisen myötä; kansankielisiä teoksia levittäneet kirjapainot kytkivät tiettyä kieltä ymmärtävät lukijat toisiinsa, ja uuden kuvitellun yhteisön alkeismuoto oli syntynyt. Suomessa tämä tapahtui Mikael Agricolan aikana 1540-luvulla.
[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen 11.4.2017 Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Painokone ja kansakunta, jossa hän käsittelee mielestään väärinymmärrettyä vuonna 1983 julkaistua irlantilais-brittiläisen politiikantutkija Benedict Andersonin (1936-2015) pääteosta 'Kuvitellut yhteisöt']
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti