lauantai 29. huhtikuuta 2017

Valtamedian äärioikeistolaiseksi leimaama Geert Wilders on liberaali {S}

Monilta muilta osin dokumentin lähestymistapa oli kiero. Wildersin poliittista asemaa ja merkitystä yritettiin tulkita pseudopsykologisesti hänen lapsuudenkokemustensa vaikutukseksi. ”Äärioikeistolaiseksi” sanotun Wildersin kotitausta oli työväenluokkainen, eikä hänen poliittista asennoitumistaan voida selittää freudilaisen kuperkeikan tai kapinan tulokseksi, sillä näkemyksiltään hän edustaa liberaalia arvomaailmaa esimerkiksi suhtautumisessaan homoseksuaaleihin ja juutalaisiin.

Wilders ei ehkä ole aatteellinen edelläkävijä, mutta hän on poikennut valtavirran poliitikoista sikäli, että hän on sanonut avoimesti julki sen, minkä kaikki muutkin ovat toki huomanneet mutta pyrkineet salaamaan, aivan niin kuin kusihätäänsä pidättelevät yrittävät peittää etumuksilleen ilmestyvän lammikon.

Wilders on sanonut, että ”islam ei sovi tänne”. Tästä syystä hänet on pakotettu elämään vuorokauden ympäri vartijoiden, poliisien ja turvamiesten suojelemana. Geert Wilders ei voi viettää kahta yötä peräkkäin samassa paikassa islamistien ja heidän suosijoidensa taholta pursuilevan vihan ja terroriuhan vuoksi. Hän asuu varuskunnissa ja työskentelee salusiinien takana olevissa toimistoissa, ja media piikittelee häntä ja yleisöään Wildersin ”vaikean tavoitettavuuden” vuoksi.

Mikäli vasemmiston penetroima sosialistimedia ei olisi niin tyhmä, uppiniskainen ja kovakalloinen kuin se on, se voisi ymmärtää, että Vapauspuoluetta edustavalta Wildersiltä on riistetty kaikki hänen omat vapautensa pelkän islamin aiheuttaman uhan vuoksi. Lisäksi Hollannin syyttäjälaitos muistaa ristille naulittua Wildersiä silloin tällöin sinänsä naurettavilla syytekirjelmillä, jotka jokainen eurooppalainen ihminen alkaa jo tajuta työntää sinne, minne valo ei paista.

[kaikkia hyviä ihmisiä hirvittävä filosofi Jukka Hankamäki 10.3.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Geert Wilders ja Euroopan tulevaisuus]

[Geert Wilders on siis itse perustanut vuonna 2006 Alankomaitten Vapauspuolueen, jota myöskin johtaa tällä hetkellä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti