sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Johan se silta rakennettiin {S}

Radiotähdet Mahadura ja Özberkan tekivät suomalaisuusjaksoa varten paljon läksyjä, mm. visiitin kansallismielisten illanistujaisiin. Ohjelmassa kuvailtiin pelkoa ja ennakkoluuloja mitä tällaisesta tapahtumasta oli. Ne olivat identtisiä pelkoja kun mitä minulla oli feministitapahtumaa kohtaan. Vaan niin ne molemmat selvisimme hengissä ja tapahtuman jälkeen olimme iloisempia kuin sitä ennen. Sillanrakennus ei ole mahdotonta. Toki on pakko miettiä että kuinka moni tapahtuman vieras olisi suonut minun valokuvaavan tapahtumaa, jos olisivat tienneet että kameran takana olevalla henkilöllä on tunnus Hommafoorumille ja pitkä historia maahanmuuttokriittisestä toiminnasta, jopa yhdessä James Hirvisaaren kanssa. Vaan näin tapahtui ja ehkäpä myös jokunen feministi saattoi huomata, että ko. valokuvaaja tarjosi mieluusti apuaan heille taustastaan huolimatta. 

[Kyuu Eturautti 12.3.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Minusta ei tullut feministiä, jossa hän käsittelee käyntiään feministisessä tapahtumassa eli Wow Finland -festivaaleilla.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti