Taistelun ratkaiseva käännekohta tuli vuonna 1683, kun ottomaanien epäonnistunut Wienin piiritys laukaisi suuren Turkin sodan – sodan joka pani Pyhän liigan taistelemaan Ottomaanivaltakuntaa vastaan. Seuraavan kuudentoista vuoden aikana liittouma saavutti voittojen sarjan, joka lopulta pakotti ottomaanit perääntymään. Sota päättyi vuonna 1699 Karlowitzin rauhansopimukseen, josta alkoi Ottomaanivaltakunnan pitkä ja peruuttamaton rapistuminen. Aiemmin pelätyt ja laajentumishaluiset ottomaanit joutuivat siitä lähtien puhtaasti puolustuskannalle ja menettivät jatkuvasti jalansijaansa.
Pyhän liigan käymä sota on vaikuttava esimerkki siitä, mitä yhdistynyt Eurooppa voi saavuttaa kohdatessaan eksistentiaalisen uhkan. Se ei ollut pelkästään sotilaallinen vaan myös sivilisaatiollinen voitto, joka osoitti että kun Euroopan valtiot tekevät yhteistyötä, ne voivat lyödä valloittajan takaisin ja säilyttää yhteisen perintönsä.
[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 7.3.2025 julkaistussa Saksassa asuvan turkkilaissyntyisen historioitsijan sekä Venäjän ja Itä-Euroopan tuntijan Cemil Kerimoglun kirjoittamassa artikkelissa Trumpin Amerikka ja Ludvig XIV:n Ranska.]
[Hiitsi, meitsistä on tullut myös hiukan internationalisti.]
Ehkäpä kolmen suurvallan muodostamaa Pyhää liigaa ei ole syytä verrata Euroopan Unioniin, joka muodostuu maksajista ja loisijoista.
VastaaPoistaMaksajat maksavat maksavat maksavat
minkä ikinä jaksavat ja
loisijat loisivat loisivat loisivat
vaikka muutakin voisivat.
Yhteisymmärrys syntyy vain siitä, kuinka paljon maksajien täytyy taas maksaa loisijoille.
Edes kesäajan poistosta Eeuu ei pysty päättämään.
Tällainen seurakunta sitten elättelee mahtifantasioita valtavasta Euroarmeijasta, joka hoitelee Moskovian tuosta vaan suit sait sukelaan.
Hoitelisi nyt edes sen kellonveivauksen ensin.
Jos on ensin uskollinen pienessä asiassa, niin voi ehkä olla uskollinen suuressakin asiassa.
Poista