Kun sosiaalinen palkinto seuraa nimenomaan performanssista, irtaantuu performanssi ennen pitkää siitä, mitä tapahtuu todella. Selkosuomeksi: paukkuja ei laiteta niinkään hyviin tekoihin kuin hyviksen esittämiseen. Ja kääntäen: yksilö voi toimia hyvinkin moraalisesti, mutta tulla leimatuksi moraalittomaksi, jos hän ei performoi moraalisuuttaan aktiivisesti ja ”oikein”. Empatian nostaminen politiikan keskiöön on ongelmallista politiikan performatiivisuuden vuoksi.
[Näin oli lausuttu Kansan uutisten sivuilla 20.4.2025 julkaistussa Emilia Männynvälin kirjoittamassa kolumnissa Kilttien ihmisten tyrannia – empatiasta, uhreista ja syntipukeista. Pitkä kirjoitus ponnistaa islantilaisen Friða Ísbergin vuonna 2023 julkaistusta romaanista Merkintä.]
[Niin sanottu on!]
[Suomalainen eräänlainen uusnatsijohtaja Pekka Siitoin (1944-2003) oli paitsi natsi ja "rivologi", niin myöskin performanssitaiteilija, mutta saiko hän tarpeeksi sosiaalista palkintoa "työstään" vai jäikö paljon vaille?]
[Eräs aikoinaan tuntemani vihervasemmistolainen nainen oli kertonut minulle tunteneensa Siitoimen ollessaan paljon nuorempi. Siitoin oli kuulemma ollut hyvää seuraa.]
[Mutta on varmaankin periaatteessa hyvä ja kaunista, ettei Pekka Siitoin onnistunut ponnistamaan performanssitaiteilijasta joksikin paljon suuremmaksi poliittisesti.]
[PS. En ole muistaakseni ennen törmännyt sukunimeen Männynväli.]
Voitaneen aika turvallisin mielin sanoa, että jos valtakunnanjohtaja, okkultisti, rivologi ynnä muuta ynnä muuta Pekka Siitoin olisi vakavissaan halunnut tuoda kansallissosialismin Suomen politiikkaan, olisi hän toiminut aivan toisin kuin teki.
VastaaPoistaToisaalta koko ajatus oli YYA-Kekkoslovakiassa täydellisen mahdoton, niinpä sellaisella edes leikittelevä ei voinut olla täysin vakavissaan.
Siitoimen motiivina vaikuttaisi olleen saada mahdollisimman paljon huomiota jonka laadulla ei ollut merkitystä, vain määrällä.
Siksi hän valitsi keinokseen épatagen, eli tietoisen pahennuksen aiheuttamisen välineenään uusnatsismi.
Loppujen lopuksi Siitoin teki Suomen politiikalle hyvän työn, vaikka ei siitä olekaan liiemmin saanut arvostusta:
hän teki uusnatsismin niin tehokkaasti naurunalaiseksi, etteivät sen lippua ole sotien jälkeen halunneet kantaa juurikaan muut kuin kiljuskinit ja mielenterveydeltään horjahtaneet.
Toisaalta maltillisiakin kansallismielisiä pyrkimyksiä on voitu pyrkiä mitätöimään leimaamalla ne Siitoin-touhuksi, mutta sehän kertoo enemmän leimaajasta kuin kohteestaan.
Kuvaavaa, että tämä otetaan esille kansan uutisissa. Hyvesignaloinnin asiantuntijamediassa
VastaaPoistaJoo, oli tuo melko liberaali eli vapaamielinen kirjoitus.
VastaaPoistaSiitoimen rivologius olisi varmaankin herättänyt pahennusta Hitlerissä.