perjantai 12. huhtikuuta 2024

S Kuka vain ei voi olla mitä vain, eivät edes nuoret

Itse asiassa kaikki tuntuu nykyään olevan yksilön ratkaistavissa.

– Jonkun pitää sanoa nuorille, että se ei ole totta, että kuka vaan voi olla mitä vaan. Eikä onni varmistu sillä, että teet koko ajan oikeita valintoja. Ei sellainen ole mahdollista, Ahonen sanoo.

Jokin niin sanottu täydellinen elämä, jota ei siis ole, ikään kuin syntyisi täysin virheettömien valintojen kautta. Ei ihme, että alkaa ahdistaa.

– Nuorille pitäisi sanoa, että tylsyys kuuluu elämään. Arki on usein ihan todella tylsää, ei ollenkaan sellaista kuin some näyttää. Ja elämään kuuluu surua ja murheita. Se on normaalia elämää, ei epäonnistuminen.

[Näin oli lausuttu Taloussanomissa 18.2.2024 julkaistussa Heidi Hagelinin kirjoittamassa artikkelissa Asiantuntija: Nuorille pitäisi sanoa, ettei kuka vaan voi olla mitä vaan.]

[Juu, Kauniit ja rohkeat -elämää nuorille. Realismi ei ole nykyajassa vahvana läsnä.]

[Näyttää siltä kuin monia nuoria ei olisi valmisteltu elämään, joka on epätäydellistä ja jossa joku voi olla myös eri mieltä itsen kanssa.]

2 kommenttia:

  1. Suomessa tähän asiaan ovat osaltaan olleet vaikuttamassa Suurten Ikäluokkien asenteet:
    heidän oli täysin mahdotonta käsittää 1990-luvun Suuren Laman aikaan, miksi me heidän lapsensa eli X-sukupolvi emme halua mennä töihin?
    Töitähän on kaikkialla, sen kun mene vaan!

    Ei vaan mennyt jakeluun vaikka kuinka toisti, että maassa on puoli miljoonaa työtöntä eikä niitä töitä perkele ole!
    Vastaus oli että olihan meidänkin aikaan...
    Tässä kohtaa puheeseen saattoivat puuttua Sotasukupolven edustajat huomauttaen, että heidän lastensa aikana 60 000 työtöntä oli kansallinen hätätila, jota selvittämään perustettiin hallitus.

    Isovanhempiemme sukupolvi ymmärsi tilanteemme eri tavalla kuin lapsensa, koska he olivat kokeneet 1930-luvun laman ja II maailmansodan.
    He ymmärsivät, että kun Suuret Aallot alkavat pyyhkiä mannerten yli, ei siinä kukaan valitse mitä haluaa tehdä, vaan joutuu ponnistelemaan pysyäkseen pinnalla.

    Suuret Ikäluokat saivat aina pelkästään soudella tyvenellä ja miettiä, mitä haluaisivat tehdä.
    Ei ole enää aikoihin ollut sellaista ylellisyyttä, mutta sellaiset asenteet on siitä huolimatta jotain kautta ujutettu meidän lastemme, milleniaalien päihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret ikäluokat saivat myös keskioluen vapautuksen.

      Poista