Sotauhrin hohtoa ei ole himmentänyt se, että suuri osa siitä voidaan panna Neuvostoliiton oman sodanjohdon epäpätevyyden ja kyynisen piittaamattomuuden tiliin. Joukko-osastoja kiellettiin perääntymästä toivottomissakin tilanteissa, jolloin ne tuhoutuivat tai joutuivat sotavankeuteen epäinhimillisiin oloihin. Puna-armeijan sotilas saatettiin teloittaa siitä, että hän oli poiminut maasta vihollisen lentolehtisen kääriäkseen siitä sätkän. Jalkaväkeä ajettiin massahyökkäyksiin avointen kenttien yli ja NKVD:n sulkuosastot ampuivat jokaisen perääntyvän. Puna-armeijan sodankäyntitapaa kuvaa osuvasti katkelma keskustelusta, jonka marsalkka Georgi Žukov kävi amerikkalaisen kenraalin Omar Bradleyn kanssa sodan loppuvaiheessa. Bradley kertoi Žukoville panssarivaunujen uusista miinanraivauslaitteista, joilla kyettiin havaitsemaan sellaisetkin miinat, jotka aiemmin olivat jääneet paljastumatta. Aikansa kuunneltuaan Žukov totesi, että hänen mielestään edelleen paras tapa raivata miinakenttä oli marssittaa jalkaväki sen yli.
[Näin oli lausuttu kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen Sarastus-verkkolehdessä 9.5.2023 julkaistussa kirjoituksessa Stalin ja toinen maailmansota, joka on sitaatti miehen kirjasta Stalinin muotokuva.]
Eipä tuo moskovialainen sotataito ole juurikaan noista ajoista kehittynyt, tai jos se oli Kylmän sodan aikana kehittyneempi on se sitten taantunut juurilleen kuten Ukrainasta nähdään.
VastaaPoistaNiin. Onneksi ei ole kovin laadukasta. Mutta niitä pirulaisia on vain liian paljon.
Poista