Rasismin lisääntyminen on ymmärrettävä mutta ei tietenkään missään nimessä hyväksyttävä seuraus Oulun tapahtumista. Monet tummaihoiset tuttavanikin kokevat, että ilmapiiri on kiristynyt – eräs kurdiystäväni kertoo korostavansa joka välissä, että ”vaikka tulen Lähi-idästä en ole arabi”. Olen itsekin huomannut tämän arjessani sydäntäkouraisevalla tavalla: kun käyn teini-ikäisen tytärpuoleni kanssa kahvilla kaupungilla, saamme joskus osaksemme todella pahoja katseita. En aina edes muista olevani tummaihoinen, mutta noissa tilanteissa saan muistutuksen kuin kylmän vesisuihkun niskaan.
Olemme keskustelleet tytärpuoleni kanssa tästä, ja myös Oulun tapahtumista. Tytärpuoli tietää nyt olla hyväksymättä uusia tuttavuuksia viestittelykavereiksi somessa, ja osaa myös varoittaa kavereitaan. Kävimme pitkän keskustelun, joka oli kaikkea muuta kuin helppo. Mutta se oli tarpeellinen. Toivoisin, että jokainen vanhempi kävisi lapsensa kanssa sen saman keskustelun. Ei ole rasismia kertoa lapselle tämän hetkisestä yhteiskunnallisesta todellisuudesta ja kehottaa häntä pitämään korvat ja silmät auki.
[Rajkumar Sabanadesan Ylen sivuilla 16.1.2018 julkaistussa kolumnissaan Oulun tapahtumista on vaikea puhua, mutta juuri siksi niistä pitää puhua – rehellisesti]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti