Myös tämä on Hesarille ominaista. Vain tietyiltä henkilöiltä edellytetään poliittisten tai ideologisten kytkösten esiintuontia – silloinkin, kun niillä ei ole merkitystä mielipiteen kannalta. Sen sijaan esimerkiksi ”oikeaa” politiikkaa edustavat tutkijat voivat pitää tutkijan tittelinsä, toisinaan jopa, vaikka kuuluisivat puolueeseen tai olisivat luottamustoimessa. Samoin kansalaisjärjestöjen aktivisteilta voidaan tarvittaessa häivyttää tämä yhteys, jolloin he ovat vain ”kansalaisia”. Tämä on yksiselitteisen vääristävää. Mielestäni poliittiset yhteydet pitäisi esittää kaikilta. Mikäli ”köyhyystutkija” tai ”nuorisotutkija” on myös puolueen varapuheenjohtaja, hän ei voi esiintyä vain köyhyystutkijana tai nuorisotutkijana. Mikäli henkilö on tietyn teeman aktivisti ja edustaa selvästi muuta tahoa kuin vain itseään, hän ei voi kirjoittaa mielipidettä kyseisestä aiheesta vain ”huolestuneena haagalaisena”.
Edellinen ei tarkoita, etteikö mitä tahansa poliittista mieltä oleva tutkija (tai journalisti) voisi tehdä ansiokasta tutkimusta (journalismia). Valitettavasti näin ei kuitenkaan usein ole, vaan politiikka riuhtoo itsensä kaikkialle – ja tämä valitettavasti näkyy niin yhteiskunnallisen tutkimuksen kuin suomalaisen journalisminkin tasossa.
[Näin oli lausuttu Riikka Purran dust/bones/politics -blogissa 29.9.2018 julkaistussa merkinnässä Hesarista ja turvapaikkapolitiikasta,
joka on kommentti siihen, ettei Helsingin sanomat -lehti hevillä
hyväksy "väärää mieltä" poliittisista kysymyksistä olevia kirjoituksia
Mielipide-palstalleen. Blogikirjoituksen jälkeen seuraa muuten sitten
Purran sellainen kirjoitus, jota ko. lehti ei ollut julkaissut. Jokainen
voi itse miettiä tykönänsä, onko kyseessä asiallinen kirjoitus, joka
ansaitsisi tulla julkaistuksi. Itse olen sitä mieltä, että se on täysin
asiallinen. Vaikkakin yksityisellä yrityksellä, joka Helsingin sanomat
-lehti on, on tietysti oikeus olla varsin yksisilmäinen niin halutessaan
toimituspolitiikassaan.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti