En kuule tarkasti, mistä keskustellaan, mutta ymmärrän, että hän kokee läsnäoloni ongelmaksi. Tiedustelen, mistä on kyse, jolloin hän ilmoittaa, ettei käsitä, miksi olen tilaisuudessa. Kerron olevani tekemässä juttua Nyt-liitteeseen.
Hän sanoo, ettei tila ole vuokseni turvallinen, ja kertoo olevansa ”täysin triggeröitynyt” Twitter-kommenteistani.
Triggeröityminen on alunperin post-traumaattiseen stressireaktioon liittyvä oire. Ihmiset, joilla on ollut elämässään henkisesti hirvittäviä kokemuksia, vaikkapa lapsisotilaina tai seksuaalisen hyväksikäytön uhreina, saattavat myöhemmin kokea rajuja ahdistuskohtauksia uudelleen. Kohtauksen laukaisee yleensä kauheuksista muistuttava ulkopuolinen tekijä, ja tätä tapahtumien ketjua kutsutaan ”triggeröitymiseksi”.
Nykyisin termiä käytetään myös kuvaamaan sitä, kun joku menee suunniltaan jostakin itselleen epämieluisasta ajatuksesta. Amerikassa monilla yliopistoilla on otettu käyttöön niin sanotut ”trigger warningit”.
Niiden alkuperäinen funktio on ollut ymmärrettävä. Tarkoituksena on ollut varoittaa, että jollain luennolla saattaa tulla mahdollisesti ahdistavaa sisältöä ns. ”puun takaa”. Jos esimerkiksi raiskauksen uhri menee kaupunkimaantieteen luennolle, eikä hän voisi maalaisjärjellä olettaa, että luennolla käsitelläänkin puistoraiskauksia, on aiheesta ihan ystävällistä varoittaa.
Mutta sitten trigger warningeja on alkanut tulla vähän joka paikkaan vähän joka asiasta. Tätä kehitystä on kritisoinut muun muassa New Yorkin yliopiston sosiaalipsykologi Jonathan Haidt. Hänen mukaansa trigger warningeissa ei enää ole kyse suojautumisesta post-traumaattiselta stressireaktiolta, vaan varsinkin yhdysvaltalaisten yliopistojen kampuksilla niillä suojaudutaan kaikilta omien käsitysten vastaisilta argumenteilta.
Haidt vertaa ihmisen ajattelua immuunipuolustukseen: jos sitä ei koskaan haasteta, se ei kehity. Trigger warningit nykymuodossaan estävät ajattelua siis kehittymästä, koska ihminen ei joudu kohtaamaan muita kuin sellaisia ajatuksia, jotka jo valmiiksi hyväksyy.
[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 27.11.2018 julkaistussa Ivan Puopolon kirjoittamassa kolumnissa Ivan kohtaa feminismin tosi, tosi läheltä.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti