torstai 7. helmikuuta 2019

S Obama, homoseksuaalit, Trump, hyväksyntä ja valtavirta

– Ei helvetti, älä tee tätä!

Stephan Elliott parahti ääneen, kun Barack Obaman hallinto kesällä 2015 valaisi Valkoisen talon sateenkaarivärein. Juhlavalaistus liittyi korkeimman oikeuden päätökseen, jonka myötä tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan kaikissa osavaltioissa.

Elliott arveli, että kosto seuraa, ja katsoo nyt olleensa oikeassa. Ilmapiiri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan on muuttunut vihamielisemmäksi.

– Tiesin, että tulee voimakas vastareaktio. Siksi olin sitä mieltä, että noin ei kerta kaikkiaan ole viisasta tehdä. Homojen oikeudet ovat edelleen monelle niin kipeä kynnyskysymys, että ei ole viisasta hieroa niitä ihmisten naamaan. Sanoin heti, että me kaikki joudumme maksamaan tästä, ja jouduimmekin. Hinta on Trump.

Uudesta kylmän kaudesta huolimatta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema on lännessä parantunut huimasti viime vuosikymmeninä.

Astumalla marginaalista lähemmäs valtavirtaa on kuitenkin menetetty jotain, jonka perään nyt itketään.

– Esimerkiksi New Yorkissa ei ole enää juuri lainkaan homobaareja. Vanhan koulun homot ja lesbot kaipaavat heimoyhteisönsä kulta-aikoja.

Elliottin mielestä se on aika tyhmää.

– Heimot on nyt syleilty valtavirtaan, tai ne viettävät yhteistä aikaa netissä. Kannattaa miettiä mitä toivoo. Jos haluaa tulla hyväksytyksi, ja tulee hyväksytyksi, niin on älytöntä olla siitä nyt vihainen.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 29.9.2018 julkaistussa Sanna Vilkmanin kirjoittamassa uutisartikkelissa Priscilla, aavikon kuningatar -kulttielokuvan ohjaaja Helsingissä: "Nykysäännöillä tämän elokuvan tekeminen olisi mahdotonta".]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti