torstai 14. helmikuuta 2019

S Ongelmallinen EU-suhde

EU-politiikassa tarvitaan tasapainotus, sillä valtaosa lainsäädännöstämme nyt tulee EU:sta, kun suhteen pitäisi olla päinvastoin. EU on puuttunut jäsenmaidensa sisäpolitiikkaan ja rajapolitiikkaan sekä pyrkinyt muokkaamaan kokonaisia kansakuntia puuttumalla väestöpolitiikkaan sekä hallituspolitiikkaan erilaisilla pakotteilla, sakoilla tai uhkauksilla.

Sellaisten ei pitäisi kuulua mihinkään demokraattiseen organisaatioon, ei myöskään EU-eliitin näkemyksen liittovaltiopolitiikasta ”ainoana tienä”, jolle ei tunnusteta vaihtoehtoja. Jatkossa EU yrittäisi puuttua valtioiden finanssipolitiikkaan (veropolitiikkaan), joka on rajattu kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuden piiriin. En hyväksy kansallisen itsemääräämisoikeutemme heikennyksiä, ja annan asiantuntija-apuani luonnollisesti koko isänmaamme hyväksi myös Euroopan unionia koskevissa asioissa.

Hullunkurista on, että EU:n piti viime vuosiin asti laajentua myös suomalaisen komissaarin mielestä. Nyt sen pitäisi muka syventyä, vaikka sekä pakolaiskriisi että euron kriisi ovat edelleen ratkaisematta. Esimerkiksi Turkin ja EU:n sopimuksessa on kyse siitä, että EU maksaa Turkille 6 miljardia vuodessa vain sen uhkauksen vuoksi, että muuten Turkki päästää pakolaiset läpi.

Italian ja muiden oliivimaiden talouden romahtaessa vaikutusta eivät riitä kompensoimaan mitkään puskurirahastot, vaan rahaunioni ja mahdollisesti koko EU menevät nurin. Korkojen nousu kertoo, että rahoittajat eivät enää luota EKP:n elvytyspolitiikan tuottavan tuloksia. Romahdukseen on varauduttava Suomen talouspolitiikassa, ja EU on saatettava palvelemaan sen jäsenmaiden etua – ei jäsenmaita globaalin kapitalismin eikä universaalisosialismin etua. 

[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 14.11.2018 julkaisemassaan merkinnässä Olen Perussuomalaisten ehdokkaana eduskuntavaaleissa]

[PS. Filosofi Hankamäki kuuluu vähemmistöön, ja minusta on hienoa, että tällainen suuren kaliiperin vähemmistöä edustava ajattelija ei pelkää Perussuomalaisia vaan on jopa asettunut heidän ehdokkaakseen vaaleissa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti