maanantai 3. heinäkuuta 2017

S Suomen talous ei kestä humanitääristä maahanmuuttoa

Meillä on omasta takaa puolen miljoonan ihmisen työttömyys ja eläkkeelle siirtyvän väestön suuri määrä heikentää kansantalouttamme lähivuosikymmeninä merkittävästi. Mm. eläkejärjestelmämme tulee romahtamaan.

Humanitäärisen maahanmuuton aiheuttamat kustannukset ovat jo ylittäneet kolme miljardia euroa vuodessa. Velkaa otetaan sekä valtiolle että kuntiin maahanmuuttajien elättämiseksi. Osa velasta ei näy julkisissa tilastoissa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asunnot rakennetaan 30-40 vuoden velkana, jonka ottavat asunto- ja kiinteistöyhtiön kaupunkien takaamina. Velat maksetaan verotuloista asumistukena ja harkinnanvaraisena toimeentulotukena. Suuri osa asukkaista eivät itse maksa mitään.

Suomen kansantalouden elpyminen on pienellä uralla. 1 % BKT:n kasvu ei tunnu missään, mutta kun se suurelta osin tulee baltialaisten ja puolalaisten velaksi maahanmuuttajille rakentamista asunnoista, olisi sekin kasvu saanut jäädä tulematta.

Valtion velka on kaksinkertaistunut 10 vuodessa 103 miljardiin euroon. Yli puolet nykyisestä velan kasvusta johtuu maahanmuuton aiheuttamista menoista. 

[Pauli Vahtera 16.4.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Minua ette nujerra]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti