perjantai 25. marraskuuta 2016

"Rasismia vastustavat" fariseukset ovat räkänokkia {S}

Kaiken kaikkiaan Helsingissä vietetty viikonloppu osoitti kymmenille tuhansille suomalaisille sen, ettei valtamediaa voida pitää uskottavana tiedonlähteenä. Julkinen keskustelu mielenosoituksiin liittyen kertoo myös siitä, että aihe herättää edelleen kiinnostusta kymmenissä tuhansissa suomalaisissa. Mielestäni oli todella hienoa todistaa sitä, kuinka paljon eri-ikäisiä ihmisiä kyseiset tapahtumat vetivät puoleensa. Itäkeskuksessa monet vanhemmatkin naishenkilöt uskalsivat kertoa mielipiteensä yleisön edessä, vaikka riehuva apinaorkesteri yrittikin epätoivoisesti häiritä heitä mölyämisellään.

Tälläkin kertaa vastamielenosoittajat osoittivat typeryytensä toistamalla sitä samaa käyttäytymismallia, mitä he ovat noudattaneet monta kertaa aiemminkin. Poliisi joutui taas kerran viemään heitä jäähylle molemmista mielenosoituksista, sillä nämä impulssikontrolliin kykenemättömät räkänokat eivät osaa vieläkään käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla.

[liberaali Tuukka Kuru 14.9.2016 julkaisemassaan blogimerkinnässä Helsingin mielenosoitukset onnistuivat loistavasti]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti