Syyllistyikö Rushdie siis johonkin? Esittikö hän väitteitä joistakin jo esitetyistä ajatuksista vai joistakin ihmisistä ennen kuin nämä olivat ilmaisseet ajatuksensa? Voidaanko hänen kirjastaan löytää kollektiivisia kunnianloukkauksia tai yksilöön kohdistuvia rasistisia väitteitä? Vastaus on kaunokirjallisuudelle tyypillisestä moniselitteisyydestä huolimatta selvä. Rushdien Saatanalliset säkeet -teos ei ole rasistinen. Se ei hyökkää henkilöä vastaan ryhmän ominaisuuksien perusteella tai ennen kuin tämä on ilmaissut ajatuksiaan. Kirja ei käy edes muslimiryhmittymiä vastaan. Sen sijaan Rushdie käy islamin oppien ja niiden tulkinnan kimppuun.
Aiheen käsittely tietysti vaatii viittauksia olemassa oleviin tai historiallisiin henkilöihin, mutta pääpointti on silti hyökkäys ajatuksia, ei yksilöä vastaan. Rushdien tarkoitus saattoi olla loukkaaminen tai sitten ei; sillä ei pitäisi olla merkitystä, kun kyse on oppi- tai uskomusjärjestelmien käsittelystä. Rushdie ei myöskään yllytä väkivaltaan. Päinvastoin, islamin oppien kriittinen tarkastelu fiktion avulla saattaa olla yksi rauhanomaisuutta pitkällä aikavälillä lisäävä keino.
[Näin oli lausunut Osmo Tammisalo 23.6.2016 bloginsa merkinnässä Rushdie, rasismi ja holokausti – ja niiden kieltäminen.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti