keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Elina Grundström on kenties hieman härö {S}

Elina Grundström, jonka nimi sopisi lastensadun oravalle, on punavihreän kuplan kasvatti ja vihervasemmistolaisen ajatusklusterin äänitorvi. Hän on Vihreän langan entinen päätoimittaja ja Helsingin Sanomien kolumnisti. Ei siis ihme, että kansallismasokistinen ”manus manum lavat” -gangsterijärjestö on palkinnut hänet kahdesti tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla, viimeksi vuonna 2005 ”monipuolisesta journalistisesta toiminnasta globaalien yhteiskunnallisten kysymysten käsittelyssä”, toisin sanoen monikulttuurisuuden ja maahanmuuton estottomasta edistämisestä.

”Kalkutan teini-ikäisiä tyttöjä” käsittelevän sosiologian gradun 30-vuotiaana valmiiksi saanut feministinen maisteri Elina Grundström ei näytä ymmärtävän journalistisesta toiminnasta, globaalien ongelmien luonteesta eikä varsinkaan ihmisten käyttäytymisen sosio- ja psykodynamiikasta mitään, yhtään mitään. Siksi oli todellinen rimanalitus nimittää hänet journalistiikan vierailevaksi professoriksi Tampereen yliopistoon lukuvuodeksi 2013–2014.

Puolikoulutetun politrukin nimittäminen professoriksi ei ole tietenkään tuntematonta, vaan se on täysin standardimaista sellaisessa tiedepoliittisessa normatiivissa, jossa lähes kaikki yhteiskuntatieteet ovat suomalaisten ihmisten omaa kulttuurista itsetuhoa vaativan vihervasemmistolaisen hegemonian vallassa (lue lisää tästä). Grundströmin näennäistieteellisen toiminnan rahoitti hänen työnantajansa, Helsingin Sanomat.

[filosofi Jukka Hankamäki 18.11.2016 julkaisemassaan blogimerkinnässä Sananvapaus merihädässä, jossa hän käsittelee suomalaisen median itsesääntelyelintä Julkisen sanan neuvostoa (JSN) ja sen puheenjohtajaa Elina Grundströmiä]

[...Filosofi Hankamäki on muuten homoseksuaali. Harvaa lukijaani tämä seikka varmaankaan kiinnostaa, enkä minäkään erityisemmin homoseksualismia kannata, mutta sillä on merkitystä asian kannalta. Nimittäin Suomen tosiasialliselle valtionuskonnolle monikulturismille tärkeässä uhrihierarkia-ajattelussa homoseksuaalit ovat korkeammalla arvoasteikossa kuin heteroseksuaalit. Ikävä kyllä siinä muslimimiehet ovat jostain kumman syystä kaikkein korkeimmalla, vaikka tämä yksityiskohta tekee monikulturismista vahvasti taantumuksellisen opin.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti