maanantai 14. marraskuuta 2016

Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat melkein aina epäoikeudenmukaisia {S}

Minustakin on varsin hauskaa hienojen ja hyvien ihmisten järkytys asiasta, vaikka olen oikeastaan sitä mieltä, että Yhdysvallat pääsi näissä vaaleissa valitsemaan lähinnä ruton ja koleran väliltä. Päässäni onkin viime minuutteina mukavasti soinut asian vuoksi musiikkikappale Raindrops Keep Fallin’ on My Head, joka on minusta mainio.

Yhdysvaltain järjestelmässä on minusta mm. se vika, että kahta osavaltiota lukuunottamatta osavaltioissa on presidentinvaaleissa käytössä periaate "osavaltiossa eniten ääniä saanut ehdokas saa kaikki osavaltion valitsijamiehet". Periaatteesta johtuva käytäntö ehkäisee tehokkaasti kaksipuoluejärjestelmän ulkopuolelta tulleiden ehdokkaiden menestystä..

[Tällaista mm. oli Tom Kärnä lausunut 9.11.2016 Yrjöperskeles-blogin piirtäjä Ville Rantaa käsittelevän merkinnän Lyhyesti myötähäpeästä lukijakommenteissa, joissa oli hieman "yllättäen" alettu käsittelemään merkinnän aiheen vierestä Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestystä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti