keskiviikko 14. lokakuuta 2020

S Snowdenille tämä merkitsi ennen kaikkea sitä, että valtio uhkasi kansalaisiaan

Snowden halusi puhua löydöksistään tyttöystävälleen Millsille. Se ei tietenkään käynyt päinsä.

– En voinut kertoa, että entiset työtoverini SNA:ssa voisivat lukea rakkausrunot, jotka hän oli lähettänyt minulle tekstiviestinä. En voinut kertoa, että he pääsisivät käsiksi kaikkiin hänen ottamiinsa valokuviin, eivätkä vain ammatillisiin, vaan myös intiimeihin, Snowden miettii.

Snowdenille tämä merkitsi ennen kaikkea sitä, että valtio uhkasi kansalaisiaan. Jos yksilö joskus ryhtyisi hankalaksi, niin valtio voisi käyttää hänen yksityiselämäänsä häntä vastaan.

– Mikään ei ole vaikeampaa kuin elää sellaisen salaisuuden kanssa, josta ei voi puhua, Snowden toteaa.

Hän päätti, että kertoisi salaisuutensa koko maailmalle.

Snowden alkoi kopioida NSA:n tiedostoja digikameroista ja kännyköistä tutuille SD-korteille. Yhden kortin täyttämiseen saattoi kulua kokonainen työvuoro.

Kotonaan Snowden käytti tietokonettaan peiton alla. Snowden pelkäsi kameroita.

– Puuvilla päihittää kamerat, Snowden vitsailee. 

[Näin oli lausuttu MTV:n sivuilla 8.2.2020 julkaistussa Jouko Huhtalan kirjoittamassa artikkelissa ”Lopulta ainoa valtionpäämies, joka osoitti myötätuntoa oli Burger King” – lue turvapaikkaa myös Suomesta hakeneen tietovuotaja Edward Snowdenin tarina.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti