Nykymuotoinen, ts. humanitaarinen, maahanmuutto on käytännössä nollasummapeli. Nollasummapelin luonteeseen kuuluu, että aktiivisen pelaajan on valittava puolensa; molempia osapuolia hyödyttäviä ratkaisuja ei ole. Maahanmuuttajien etua palvelee ainakin lyhyellä tähtäimellä parhaiten se, että heitä päästetään Eurooppaan mahdollisimman paljon, eurooppalaisten kannalta parasta taas olisi, että kehitysmaalaisten virta padottaisiin tykkänään. Vallanpitäjien ja median nurinkuriselta vaikuttava suhtautuminen Euroopan kehitykseen johtuu yksinkertaisesti siitä, että he ovat asettuneet maahanmuuttajien puolelle; se, mistä tämä johtuu, on sitten oma kysymyksensä, mutta ilmiö itsessään on päivänselvä. Välinpitämättömyys mamujen tekemiä rikoksia ja niiden eurooppalaisia uhreja kohtaan ei toisin sanoen johdu siitä, etteivät poliitikot ja toimittajat ymmärtäisi, mitä eurooppalaisille tapahtuu, vaan siitä, ettei heitä kiinnosta. Millään muulla tavalla ei voi tulkita sitä, että kantaväestöön kohdistuva, alati lisääntyvä ja yhä barbaarisempia muotoja saava rikollisuus ei herätä päättäjissämme juuri minkäänlaista huolta, kun taas päinvastainen asetelma nostattaa aina valtaisan sirkuksen. Maahanmuuttajien rötökset tuomitaan muodon vuoksi, mutta tuomitseminen ei johda mihinkään: sellainen ajatus, että terroriteoista, pahoinpitelyistä ja joukkoraiskauksista seuraisi maahanmuuttopolitiikan uudelleenarviointi, on eliitille täysin vieras. Eurooppalainen kantaväestö on uhrattavissa. Maahanmuuttajien ollessa uhrin asemassa ollaan sen sijaan oitis valmiita kiristämään vihapuhelakeja, sensuroimaan nettiä ja vainoamaan väärää mieltä olevia. Eliitti on puolensa valinnut, eikä se ole meidän puolemme.
[Olli Virtanen Sarastus-verkkolehdessä 24.2.2020 julkaistussa kirjoituksessaan Hanaun tapauksesta]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti