Varmaan tiedätte ilmiön, että oikeistolaiset ja/tai konservatiivit voivat tapella jostain yksittäisestä kiistakysymyksestä hyvinkin katkeraan ja aggressiiviseen sävyyn, mutta heti, kun aihe vaihtuu, tilanne nollautuu ja taas ollaan kavereita. Kunnon vänkäämisestä saatetaan jopa nauttia. Kukaan ei käy toiseen fyysisesti kiinni politiikan takia, tai ainakaan ei kokonaan katkaise välejä ja lakkaa olemasta kaveri. Vihervasemmistopuolella taas on yleistä, että ei haluta väitellä, vaan mieluumin suljetaan hankala tyyppi kokonaan oman sosiaalisen piirin ulkopuolelle. Tuntemattomia saatetaan mennä mättämään turpaan kaduille, koska vaikka kaikki mielipiteet ovat yhtä hyviä, väärät mielipiteet eivät ole mielipiteitä, vaan väkivaltaa, johon on vastattava väkivallalla.
Oikeistopuolella tuollaista touhua katsellaan ihmetellen. Eihän mikään poliittinen ongelma ratkea tappelulla tai epämiellyttävien asioiden kiistämisellä, vaan vapaalla väittelyllä, johon kaikki ihmiset saavat osallistua näkemyseroineen. Jokaisella ihmisellä on loogiset perustelut näkemyksilleen, ja ne ansaitsevat tulla kuulluiksi, jos ei mistään muusta syystä, niin edes siksi, että muut voisivat yhdessä nauraa niiden huonoudelle ja typeryydelle. Sanotaan, että "asiat riitelevät, eivät ihmiset". Toki se, kuinka hyvin tuo toimii käytännössä, on oma kysymyksensä, mutta nyt ei ole siitä kyse, vaan pelkästä maailmankuvaerosta.
[Näin oli lausuttu Pekan porstua -blogissa 29.9.2020 julkaistussa merkinnässä Ihmisten ja asioiden tappelusta.]
[Blogisti saattaa hyvinkin kuvata tässä hyvin asioiden tilaa nyky-Suomessa, vaikka ovathan toki historian saatossa oikeistolaisetkin harjoittaneet paljon mielipidevainoja.]
[Ehkä Suomessa, kun puhutaan "oikeistosta" ja "vasemmistosta", kyse on ennen kaikkea asenne-erosta vähän kuin oli ennen vanhaan Israelissa ero Likudin ja Työväenpuolueen välillä.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti