perjantai 18. syyskuuta 2020

M Nyt on tapahtunut pahin: Blogger uudistui

Ei mulla muuta kuin että nyt on tapahtunut pahin.

Google, joka omistaa tämän Blogger-palvelun, jossa pidän blogejani (blogi 1, blogi 2, blogi 3, blogi 4 ja blogi 5), oli ryhtynyt juuri menneen kesän aikana sellaiseksi, että se tyrkytti minulle Uutta hienoa Bloggerin käyttöliittymää. Lopulta joka kerta, kun menin Bloggeriin tekemään juttujani, oli päällä Uusi käyttöliittymä. Joka kerta vaihdoin sen sitten napukasta wanhaan. Mutta, viime yönä pahin lopulta tapahtui: nyt on uusi käyttöliittymä pysyvästi ja lopullisesti päällä eikä ole enää mahdollista edes väliaikaisesti käyttäjän vaihtaa wanhanmalliseen.

Tosin en ole varma, onko uusi käyttöliittymä nyt saman tien kaikilla Bloggerin käyttäjillä, vai vasta joillakin. Kaikille se joka tapauksessa tulee jossain vaiheessa, jos ei vielä ole.

Uusi käyttöliittymä tukee viimeisintä HTML-standardia, mutta tämän käyttöliittymä on nyt sellainen, että tuntuu kuin olisi liian pienessä huoneessa.

Ikävintä omalta kannaltani tässä on ehkä se, että Blogger oletuksena merkitsee koodissa kappaleet <P>-tagilla. Seurauksena tästä on se, että on aikaisempaa vaivalloisempi määrätä muokkaimessa siitä, miten lähellä toisiaan allekkain olevat kappaleet ovat.

Muutenkin on käyttöliittymä vähän hämyn oloinen.

PS. ennen keskipäivää: Eräs blogistikollegani oli juuri kertonut minulle, että hänellekin on käynyt samoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti