lauantai 12. syyskuuta 2020

S Miksi Donald Trumpia äänestetään, osa 1

Amerikkalaisille liberaaleille puolestaan vaikuttaa olevan melko samantekevää, miten paljon rajat vuotavat. Tämä on hassua järjestäytyneen yhteiskunnan toimintaperiaatteiden kannalta katsottuna. Luulisi kaikkien haluavan estää paperittomien siirtolaisten tulvan maahan. Kun mitään laillista maassaolon perustetta ei ole, heistä tulee väistämättä pimeää halpatyövoimaa ja otollisia rekrytoitavia järjestäytyneen rikollisuuden organisaatioille. Ja tiedossa on, että paperittomia on ainakin 10 miljoonaa tällä hetkellä. Todennäköisesti määrä on kaksinkertainen.

On aivan eri asia päättää siirtolaispolitiikan ja turvapaikkapolitiikan linjoista, kuin alistua toimimattomalle rajavalvonnalle. Juuri tämän välinpitämättömyyden vuoksi osa kansasta ymmärtää Trumpin muurihankkeita. Hassua on, että varsinaisista turvapaikka- ja siirtolaispoliittisista linjauksista amerikkalaiset eivät vaikuta kiinnostuneilta keskustelemaan lainkaan.

[Näin oli lausunut blogissaan 11.9.2020 julkasemassaan merkinnässä Vaalit, Trump ja terveydenhoidon 9/11 Helsingin yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Ari Helo.]

[PS. Yhdysvalloissa nimitystä "liberaali" käytetään kaiken maailman ihmisistä, jotka ovat vasemmistolaisia tai jollakin lailla edistyksellisiä, eli Yhdysvalloissa "liberaali" ihminen ei ole välttämättä oikeasti liberaali. Liberalismissa on kyse vapauden ja yksilön arvostuksesta.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti