lauantai 25. maaliskuuta 2017

Ylen uutimia, joihin linkitän 25.3.2017 {L}

"Kainuu hankki muutama vuosi sitten kansainvälisen työnvälityksen kautta muun muassa espanjalaisia lääkäreitä. Vain yksi on palannut kotimaahansa."

Julia Sieppi kertoo kivasta espanjalaisesta pariskunnasta, joka oli löytänyt Suomen Kainuusta itselleen kodin. Mutta ei kerro, että kaikki maahanmuuttajat eivät tuota Suomelle ja suomalaisille yhtä paljon iloa kuin nämä kaksi. Jotkut jopa tuottavat surua. Mutta oi, siis, katso, kuitenkin uudin:

Kainuun espanjalaislääkärit löysivät pohjoisesta kodin – "Haluamme, että lapsi kasvaa Suomessa"

*

"Posti laajentaa kuljetuksiaan virvoitus- ja olutjuomiin. Päiväpostin jakelu ei kärsi uudesta aluevaltauksesta, Postista vakuutetaan."

Niin sitä olisi toivonut, että saisi kotiin tai edes R-kioskille tilattua hyviä, laadukkaita ja kauhean kalliita oluita itselleen. Mutta ei. Postin uudesta aluevaltauksesta kertoo Varpu Helpinen. Oi, katso:

Posti ryhtyi kuljettamaan olutta kauppoihin – Vähentyvän kirjepostin tilalle yritetään pakasteita

*

"Tietosuoja on yksi suurimmista syistä, miksi toimeentulotuen käsittely on ruuhkautunut Kelalla. Asiakkaiden tiedot olisi voinut siirtää etukäteen, mutta ajatus hylättiin."

Omakin asumistuen korjaushakemukseni on Kelassa odottamassa päätöstä. Mutta onneksi se ei ole maailman kiireellisin asia. Minulle käy oikein hyvin, jos hakemukseni on laitettu jonon hännille, kunhan päätös vain tulee ennen kesää, jolloin pitää ostaa olutta mökille, perkule. Kelan hakemusrumbaongelmasta kertoo Emma Hinkula. Oi, siis, katso:

Tietosuoja ruuhkautti toimeentulotuen, olisi voitu estää – Kela: "Jälkiviisas ajattelutapa"

*

Ja pysymme Kelan asioissa. "Kelan työntekijät ovat joutuneet keskelle työelämän isoa muutosta selvittäessään syntynyttä toimeentulotukikaaosta. Etuuskäsittelijöiltä edellytetään säntillisyyttä tukipäätöksiä tehdessään, mutta samalla vaaditaan nopeutta, tehokkuutta ja ketteryyttä."

Mona Mannevuon kolumni aiheesta julkaistui. Oi, katso:

Kelassakin tunnollisuudella on raja-arvonsa

*

"F-Securen hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaan mielestä henkilöstön edustaja auttaa hallitusta tekemään parempia päätöksiä."

Nyt kun yritetään ajaa koko ajan eteenpäin paikallista sopimista, niin voitaisiin hyvin ja varsinkin ottaa käyttöön lakisääteisesti työpaikkademokratia. Ketä se haittaisi?

Oi, katso, Jari Järvisen ja Anna Karismon uudin:

F-Securen Siilasmaa: Työntekijöiden edustus yrityksen hallituksessa lisää luottamusta

PS Miten paljon paikallisen sopimisen on ajateltu nostavan alimpia palkkoja?

*

Julkaistui Anneli Ahosen juttu, jossa kerrotaan Yhdysvaltain kongressin budjettiviraston olevan sitä mieltä, että 14 miljoonaa ihmistä menettäisi sairausvakuutuksen Yhdysvalloissa presidentti Trumpin ajaman lakiesityksen myötä.

Vielä vähän aikaa sitten oli epävarma lakiesityksen kohtalo. Siksi uskalsin nyt linkittää tämän jo viikkoja vanhan uutimen.

Mutta, oi, siis, katso, uudin:

Yhdysvaltain kongressin budjettivirasto: 14 miljoonaa ihmistä menettäisi sairausvakuutuksen Trumpin ajaman lakiesityksen myötä

PS Jos saan sanoa sanasen presidentti Trumpista. Ihan muuten vain. Miehessä on pahaakin, mielestäni. Ensinnäkin se, että hän ei ole kovin tiedemyönteinen. Toiseksi hän hyväksyy kidutuksen nk. vesikidutuksen (englanniksi waterboarding) muodossa. Kolmanneksi hän ei ole kovin sosiaalinen ihminen suurista puheistaan huolimatta. Mutta on hän silti mielestäni hallituksen johtajana parempi kuin johtajat suurin piirtein missä tahansa islamilaisessa maassa. Tai vaikka Pohjois-Koreassa tai edes Venäjällä.

II PS: Mutta ei siinä vielä kaikki!! Eilisiltana olikin julkaistunut Johanna Kipon kirjoittama uudin, jossa kerrotaan, että presidentti Trump vetää takaisin terveydenhuoltouudistuksensa ja toivoo vuoropuhelua kongressin demokraattien kanssa asian tiimoilla. Oi, katso: Trump vetää takaisin terveydenhuoltouudistuksen.

III PS: Voit niin halutessasi myös käydä lukemassa Oi kurjulaiset kultamunat -blogistani kaikki sellaiset merkinnät, jotka sisältävät merkkijonon "trump". Oi, katso: trump. Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa tästä(kin) blogistani vastaavat merkinnät. Oi, katso: trump.

*

"Raatteen tien taistelut saavat uuden muodon sarjakuvana. Käsikirjoittaja ihmettelee, ettei taisteluista ole tehty edes kunnollista dokumenttia."

Lisää verta ja suolenpätkiä! Mari Jäntiltä julkaistui uudin Pekka Lehtosaaren käsikirjoittamasta ja taiteilija Hannu Lukkarisen kuvittamasta sarjakuvasta. Oi, katso:

Raatteen tien kauhut piirtyvät synkäksi sarjakuvaksi – "Olen elänyt sodan kanssa kimpassa"

PS Jos lukee kyseistä sarjakuvaa Varustelekan kansanmurhabaretti päässä, niin se ei ole mielestäni väärin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti