perjantai 24. maaliskuuta 2017

Vaalikoneilua kunnallisvaaleissa lyhyesti {S}

Heti kun päätäni vähän käännän, niin täällä on julkaistunut uusi blogimerkintä.

En ole itse vielä jaksanut edes ajatella, että kirjoittaisin blogimerkinnän vaalikoneesta tai -koneista.

Kaksi vanhahkoa kaveriani on kunnallisvaaliehdokkaina, mutta en voi äänestää kumpaakaan, koska en pidä sen enempää Vihreistä kuin Kepustakaan. Ja vaikka pitäisin, niin sitten joutuisin toiselle heistä selittämään, että miksi en äänestänyt häntä.

Mutta menin itsekin käyttämään Ylen vaalikonetta. Rupesi antamaan minulle reiluin mitoin Persujen ehdokkaita. Törmäsin sitten lopulta entiseen puoluetoveriini ja päätin äänestää häntä.

Paha kyllä, että jos päätänkin yhtäkkiä kirjoittaa vaalikoneaiheisen blogimerkinnän, niin olen jo saanut vaikutteita tästä.

[Tom Kärnä 23.3.2017 Pekan porstua -blogin vaalikoneilua käsittelevän merkinnän Kuntavaalit 2017 lukijakommenteissa. Ko. merkinnässä annetaan hyvät ohjeet, joiden avulla saa valittua itselleen sopivan ehdokkaan, ja lisäksi siinä kirjoittaja kertoo, miten itse on vastannut Ylen vaalikoneessa. Ja mukana on selventävät kommentit.]

[PS Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa toisesta blogistani merkinnän Ylen kunnallisvaalikoneessa käyty Herran vuonna 2017. Joka myöskin sisältää omat selventävät kommenttini.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti