Mutta etsitäänpä lopuksi toisenlainen vertailukohta ja siirretään Saattokeikan tarina erilaiseen merkitysyhteyteen. Mietitään, mitä tapahtuisi, jos katsojat vietäisiin keskelle tilannetta, jossa nuori amerikkalainen valkoisen väestön edustaja kohtaisi sattumalta vanhan, väsyneen ja väistymässä olevan australialaisen aboriginaalin.
Erilaiset tekisivät hetken tuttavuutta, minkä jälkeen aboriginaali
humahtaisi luut kolisten hautaan, ja elokuvantekijät hyppisivät ja
pomppisivat riemusta kiljuen hautakummun päällä juhlien uuden sukupolven
esiinmarssia ja valkoisen enemmistökulttuurin voittoa.
Kyllä olisivat puhelimet kuumina vähemmistövaltuutetun toimistossa, kun
kaikenlaiset moraali-Minnit soittelisivat rasismista, ja läski tummuisi
Facebookissa.
Kaikkien maailmanhalauskokemusten keskellä on hyvä muistaa, että suomalaiseksi ei tulla ilmoittautumalla suomalaiseksi, sillä kansaan kuuluminen ei ole sosiaalinen konstruktio. Kansakunta ja kansalaisuus ovat poliittisia käsitteitä, ja niitä voidaan kieltämättä vaihtaa kuin tuote-etikettejä. Mutta kansaan kuuluminen on etnis-biologinen ja sellaisena pysyvä ilmiö.
[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 14.3.2017 julkaisemassaan merkinnässä Suomalaisuuden saattokeikka, jossa hän käsittelee Samuli Valkaman ohjaamaa elokuvaa 'Saattokeikka']
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti